Kummeli V - todella aliarvostettu!

 Kummeli V (2015) - Minun Mielestäni Aliarvostettu Teos

Kummeli V (2014) on viides Kummeli-elokuva. Sen ohjasi Aleksi Mäkelä ja käsikirjoittivat Heikki Vihinen, Timo Kahilainen ja Heikki Silvennoinen. Neljä kertomusta nivoutuu yhteen henkilöiden ja tapahtumien kautta. Alla on juonien lähtökohdat ja lieviä spoilereita.

DVD

1. Monkki Mähönen ja huvilaremontti

Rumputaiteilija Monkki saapuu remontoimaan entisen bändikaverinsa Tomin kesähuvilaa. Talon emäntä Stina ja ronski remonttimies joutuvat törmäyskurssille, ja tarina saa kauhukomedian piirteitä. 

Tätä voi lukea kahden elämäntavan törmäyksenä: järjestyksen ja kunnollisuuden ihanne kohtaa rokkarin rajattoman vapauden. Huumorissa toimii erityisesti se, ettei Monkki tunnu pitävän itseään ongelmana lainkaan. Hänen maailmassaan muut vain hankaloittavat hyvää meininkiä.

2. Jouni ja mopojengin kosto

Jounin johtama wannabe-moottoripyöräjengi kokee kyläkaupalla nöyryytyksen. Miehet päättävät palauttaa kunniansa toimintaelokuvista lainatuilla keinoilla. 

Tarinan paras koominen ristiriita on miesten käsitys itsestään vaarallisina toimintasankareina suhteessa heidän arkiseen olemukseensa. Samalla siinä on surullinenkin pohjavire: aikuiset miehet haluavat tulla otetuiksi vakavasti, mutta heidän keinonsa vain lisäävät naurunalaisuutta. Siksi jengiä voi sekä nauraa että vähän ymmärtää.

3. Erkki ”Likasanko” Sysimetsä ja urkukorjaaja Arvo Hakala

Veteraanitoimittaja muistelee 1960-luvulla Kohupostiin tekemäänsä sensaatiojuttua urkukorjaaja Arvo Hakalan naisseikkailuista. Tämä osuus vaihtaa maiseman ja ajankuvan kokonaan.

Tulkitsen sen myös satiiriksi siitä, kuinka lehdistö muuttaa ihmisen myytiksi ja kauppatavaraksi. Arvo on toimittajalle loistava juttuaihe, mutta jutun kohteella on oma elämänsä. Vanhan suomalaisen kesäelokuvan tunnelma ja rivo kansankomedia muodostavat tässä kiinnostavan yhdistelmän.

4. Kurre von Riikonen ja metsästysretki

Fantasia- ja scifiohjaaja Kurre yrittää järjestää rahoitusta Excalibur IV -elokuvalleen. Rahoitustilaisuuden jälkeen hänen ökyilevä seurueensa lähtee metsästämään ja päätyy itse pienviljelijäperheen ajojahdin kohteeksi.

Tässä pilkka kohdistuu taiteilijan suuruuskuvitelmiin, elokuvabisnekseen ja seurueen ylimielisyyteen. Selviytymisseikkailun asetelma kääntää valtasuhteet: ihmiset, jotka ovat tottuneet määräämään, joutuvatkin muiden armoille.

Näyttelijät

Kummelin nelikko tekee suuren määrän rooleja. Keskeisiä ovat:

Näyttelijä	Rooliesimerkkejä
Heikki Silvennoinen	Monkki Mähönen, Arvo Hakala, Miljonääri-Make
Timo Kahilainen	Jouni Hirvi, Gerhard Rihmakallo, Thomas Korhonen / John Excalibur
Heikki Vihinen	David Foster, Jarmo Komulainen, Metusalem Toukka
Heikki Hela	Tomi Paatelainen, Erkki Sysimetsä, Risto Näre
Kaisa Mattila	Stina, Heidi Hunajamäki
Ville Myllyrinne	Kurre von Riikonen
Tom Pöysti	Kalle Mörtfelt
Aake Kalliala	Isaskar Toukka

Mukana ovat lisäksi muun muassa Iina Kuustonen, Kaarina Hazard, Heikki Kinnunen, Jukka Rasila, Jussi Vatanen, Kari Hietalahti, Seela Sella, Heli Sutela ja Riku Suokas. Elokuvassa on kaikkiaan yli 50 hahmoa.

Musiikki — yksi elokuvan olennaisista vahvuuksista

Musiikin tekivät Timo Kahilainen ja Heikki Silvennoinen; Silvennoinen vahvisti myöhemmin haastattelussa, että myös tämän elokuvan musiikit tehtiin itse. 

Cobra-bändin musiikista voi nimetä ainakin:

• Wild Beast, jota bändi soittaa huvilalla. 
• David’s on Fire: David Fosteria esittää Heikki Vihinen, mutta lauluääni on Jarkko Aholan. Silvennoinen työsti bändin rockriffejä ja Kahilainen muuta musiikkimaailmaa. 

Tämä on erityisen hauska yksityiskohta: kosketinsoittaja Kahilainen harjoitteli kitaransoittoa ja blueskitaristi Silvennoinen rumpuja, jotta soittokohtaukset näyttäisivät uskottavilta. Musiikkivitsien toteutukseen suhtauduttiin siis hyvin vakavasti. 

Huomattavia yksityiskohtia

• Cobra perustuu osittain oikeaan bändihistoriaan: esikuvana oli Vihisen ja Silvennoisen Catwalk.
• Likasangon esikuva oli Veikko Ennala, Hymyn tunnettu toimittaja.
• Urkujen korjaamiseen hankittiin asiantuntijaohjeita Kangasalan urkutehtaalta.
• Elokuvan sisäisessä kuvausryhmässä näkyy oikeita Kummeli V:n tekijöitä. 
• Arvo Hakalan tarinasta oli harkittu omaa pitkää elokuvaa. Sen 1960-luvun miljöö rakennettiin tarkasti: esimerkiksi ovia vaihdettiin ja moderneja tienvarsitolppia poistettiin kuvista digitaalisesti. 
• Elokuvasta tehtiin myös neliosainen televisiosarja. 

Aliarvostusta koskevassa ajatuksessasi on mielestäni osuva ydin: hahmot ottavat omat pienet maailmansa valtavan vakavasti. Rokkarius, jengikunnia, sensaatiojournalismi ja elokuvataiteilijan maine ovat heille suuria asioita. Katsoja näkee niiden koomiset mittasuhteet.

Aikalaiskritiikissä moitittiin esimerkiksi rytmiä ja liiallista pituutta, joten kaikki varaukset eivät koskeneet vain huumorin rivoutta. Silti juuri neljän erilaisen maailman, musiikin ja saman näyttelijän monien hahmojen yhdistelmä antaa elokuvalle paljon sellaista, jota yhdellä katsomisella ei välttämättä huomaa. Hölmöys voi tässä olla hyvin tarkasti tehtyä.

Kummeli V on elokuva, jossa miehet käyttäytyvät kuin heidän elämästään olisi juuri alkamassa legendaarinen vaihe. Katsojalle käy melko nopeasti selväksi, että alkamassa on katastrofimainen spektaakkeli.

Juuri siinä piilee sen viehätys. Rokkari, mopojengin johtaja, sensaatiotoimittaja ja suuruudenhullu elokuvaohjaaja elävät kaikki oman maailmansa keskipisteessä. Jokaisella on käsitys siitä, miten asiat kuuluisi hoitaa. Valitettavasti ympäröivä todellisuus ei ole saanut käsikirjoitusta.

Minusta elokuvan aliarvostusta selittää osittain sen tapa naamioida kunnianhimonsa täydelliseksi älyttömyydeksi. Peruukit, kaljoittelu ja alapäähuumori ovat niin näkyvillä, että niiden taakse rakennettu kokonaisuus voi jäädä huomaamatta. Joillekin tämä elokuva on "liian hajanainen", mutta Kummeli ukkojen edellisten töihin kun verrataan niin kutsuisin tätä edistykselliseksi ja dialogissa esiintyy paljon sarkasmia! 

Monkki Mähönen — remontti etenee kohti festivaalia

Monkin huvilavierailu on mielestäni elokuvan hieno tapa aloittaa arkisesta ongelmasta ja kasvattaa siitä kokonainen elämäntapakatastrofi. Remonttimies pitäisi saada tekemään remonttia. Lähtökohta ei kuulosta ylivoimaiselta, mutta Monkin kaltaisen taiteilijan kohdalla siinä on jo yksi kohtuuton vaatimus: tekeminen.

Monkki saapuu remonttihommiin

Tomi hankkii vanhan bändikaverinsa Monkki Mähösen remontoimaan vaimonsa Stinan suvun huvilaa. Monkki majoittuu saunamökkiin, mutta työmaan sijasta huomio alkaa siirtyä olueen ja rumpuihin. Stinan näkökulmasta paikalle saapui remonttimies. Monkin näkökulmasta löytyi erinomainen tukikohta.

Tilanne pahenee, kun Monkki ottaa huvilan tilat ja tarjoilut käyttöönsä. Hänen olemuksessaan ei juuri näy vieraan varovaisuutta: mies tuntuu kotiutuvan sitä paremmin, mitä epämukavammaksi emännän olo muuttuu.

Cobra kokoontuu huvilalle

Monkin seuraksi saapuvat Cobra-bändin vanhat jäsenet, laulaja David Foster ja kitaristi Gerhard Rihmakallo. Bändi alkaa soittaa Wild Beastia, ja Tomikin tarttuu bassoonsa. Entinen rokkarielämä vetää häntä puoleensa, samalla kun huvilan rauhallinen kesä muuttuu äänekkääksi jälleennäkemiseksi.

Läheisten rapujuhlien tunnelma häiriintyy musiikista. Kalle Mörtfelt komentaa bändin pois, antaa Tomille potkut ja vie Stinan mukanaan. Palatessaan he huomaavat Monkin järjestäneen paikalle festivaalin. Remontti on siis edennyt määrätietoisesti — kohti aivan toista toimialaa. Tomin muuttunut rokkariolemus alkaa kuitenkin kiinnostaa Stinaa

Heikki Silvennoisen Monkissa on upeaa hänen ehdoton varmuutensa omasta oikeudestaan olla juuri sellainen kuin on. Hän ei saavu paikalle arvioimaan, kuinka voisi helpottaa muiden elämää. Hän saapuu, ja muiden elämä järjestyy hänen ympärilleen. Jos ei järjesty, ilmapiirissä on ilmeisesti jotain vikaa.

Stinan ja Monkin yhteenotto toimii, koska heidän käsityksensä normaalista elämästä eivät osu edes samalle postinumeroalueelle. Stina odottaa huvilalta rauhaa, järjestystä ja hallittavaa ympäristöä. Monkki tarjoaa ääntä, seuraa ja sellaisen kokonaisratkaisun, jota rakennusvalvonta ei mielellään käsittele.

Tarinaan hiipivä kauhuelokuvan tunnelma on erityisen onnistunut ajatus. Kauhu ei tässä tarvitse yliluonnollista olentoa. Riittää, että kotirauhaan ilmestyy ihminen, jolle sana ”kotirauha” kuulostaa korkeintaan akustisen välisoiton nimeltä. Uhka kasvaa, kun käy ilmi, ettei mies olekaan vain käymässä. Hän on löytänyt paikan, jossa viihtyy.

Cobra-bändin myötä tarina myös avartuu. Tomin vanha rokkariminä alkaa herätä, ja huvilan siistin pinnan alla paljastuu kaipuu johonkin paljon hallitsemattomampaan. Tässä on mielestäni muutakin kuin vitsi epäonnistuneesta remontista: mukana on kysymys siitä, kuinka paljon ihminen on valmis siivoamaan itsestään pois kelvatakseen ympäristölleen.

Toki itsensä löytäminen voisi tapahtua hieman pienemmällä äänenpaineella. Mutta silloin kyseessä olisi eri elokuva ja huomattavasti tylsempi kesä.

Jounin mopojengi — erikoisjoukot kotitalouden tarjoiluilla

Jounin "Hirven" tarina on minusta elokuvan tarkin kuvaus siitä, mitä tapahtuu, kun loukattu ylpeys saa käyttöönsä liikaa toimintaelokuvia ja liian vähän suhteellisuudentajua.

Mopojengissä on jotain välittömästi tunnistettavaa. Miehet haluavat kuulua porukkaan, näyttää vaarallisilta ja herättää kunnioitusta. Siinä ei sinänsä ole mitään kummallista. Koomiseksi tilanne muuttuu, kun heidän omassa päässään soiva sankarimusiikki on huomattavasti mahtipontisempaa kuin heidän ulkoinen olemuksensa antaisi aihetta odottaa.

Jounin mopojengi yrittää festivaalialueelle, mutta joutuu motoristien pahoinpitelemäksi. Myöhemmin kyläkaupalla Jouni kuulee Justiinan ja Tupsun pilkkaavan heidän porukkaansa. Nöyryytys muuttuu hänen mielessään asiaksi, joka vaatii näyttävän vastauksen.

Alussa siis todellakin Jounin jengi saa turpaansa heviroudareilta ja näin valehtelevat Justiinan kaupassa, että heidän naamat ovat verillä kun kaikki ovat kaatuneet mopoillaan kurvissa... Jouni ei käsittele nöyryytystä tavallisena ikävänä kokemuksena. Hänelle se on historiallinen vääryys, joka vaatii operaation. Jonkun toisen mielestä kyläkaupalla sanottiin pahasti. Jounin mielestä diplomatian keinot on nyt käytetty.

Kotona Jounia odottavat äidin siskonmakkarakeitto ja toimintaelokuvat. Näistä aineksista syntyy erikoinen yhdistelmä: mies saa lohtua lapsuudenkodin turvasta ja toimintamallin elokuvien kovanaamoilta.

Timo Kahilaisen hahmossa toimii etenkin johtajan vakavuus. Suunnitelmien täytyy olla suuria, koska pienessä suunnitelmassa saattaisi joutua tekemisiin itse asian kanssa. Monimutkaisuus puolestaan todistaa, että johdossa on nero. Tai ainakin henkilö, joka on katsonut riittävästi elokuvia pysäyttämättä niitä miettiäkseen, mitä niissä oikeastaan tapahtuu. Seela Sellan esittämä Jounin Terttu - niminen äiti on mukava täti ja saa kunnioitusta Jounin kavereilta "pääkalloluolassa".

Tämän tarinan huumori syntyy suuren sotilaallisen mielikuvituksen ja arkisen ympäristön välisestä kitkasta. Miesten maailmassa valmistellaan kovaa toimintaa. Samalla elämä jatkuu siinä ympärillä niin kotikutoisena, että sankarillisuus joutuu jatkuvasti taistelemaan olemassaolostaan.

Ryöstösuunnitelma ja harjoittelu

Jouni ilmoittaa kavereilleen, että kyläkauppa ryöstetään. Suunnitelmaa hiotaan heidän kerhotilassaan, ja porukka ryhtyy kommandotreeniin. Äiti tuo miehille syntymäpäiviltä jäänyttä tiikerikakkua ja mehua.

Kohtauksen koominen vastakohta on loistava: miehet rakentavat itsestään vaarallista iskujoukkoa, mutta huolto pelaa edelleen äidin kautta. Erikoisoperaation uskottavuudelle tekee ihmeitä, kun välissä muistetaan tarjoilla kakkua.

Silti jengi ei ole minulle pelkkä pilkan kohde. Sen kömpelyydessä on myös hellyyttä. Näiden miesten ystävyys on todellista, vaikka heidän käsityksensä omasta vaarallisuudestaan on lähinnä yhteinen harrastus. He kaipaavat arvostusta ja paikkaa maailmassa. Onhan se aika inhimillistä.

Toteutustavasta voisi tosin keskustella. Vaikka ensin jonkun sellaisen kanssa, joka ei pidä kommandokoulutusta luontevana vastauksena huonoon asiakaskokemukseen.

Jounin suunnittelema Justiinan kyläkaupan ryöstö päättyy tragikoomisesti ja kun mopo-jengi menee paikalle Terttu-Äidin antamilla värikkäillä vaatteilla. Jouni saa ryöstön alkaessa paskahalvauksen heti  ja jää ojaan itkemään äitiään. Samaan aikaan paikalle osuva Kohupostin Julle tekee tapauksesta jutun, ja mopojengi päätyy lehden kanteen - etusivulle otsikolla "urpojen ryöstö" - kuvineen ja tarinoineen! 

Arvo Hakala ja Likasanko — suomalainen kesä muuttuu lehtijutuksi

Arvo Hakalan ja Erkki ”Likasanko” Sysimetsän tarina on mielestäni elokuvan kiinnostavin sävynvaihdos. Se vie 1960-luvun maisemaan, jossa on vanhan suomalaisen kesäelokuvan lämpöä, maaseudun rauhaa ja kansankomedian varsin ruumiillinen käsitys ihmisen tarpeista.

Potkut saanut Erkki ”Likasanko” Sysimetsä kertoo baarimikolle uransa vanhasta sensaatiosta. Kertomus vie 1960-luvulle, jolloin urkukorjaaja Arvo Hakala matkustaa työtoverinsa Yrjö Kortesmäen kanssa työkeikoilla.

Matkan aikana heidän työnjakonsa saa koomisia sivumerkityksiä: Yrjö keskittyy esimerkiksi soittimen tai auton kunnostamiseen, kun Arvo löytää yhteyden paikalla oleviin naisiin. Toimittaja tunnistaa Arvossa myyvän juttuaiheen ja liittyy miesten seuraan.

Urkukorjaaja päähenkilönä on jo itsessään hieno valinta. Ammatissa on jotain täsmällistä, vanhanaikaista ja kunnollista. Tässä on ihminen, joka tietää, miten arvokas soitin saadaan toimimaan. Muu elämä saattaa sitten soida vähän vapaammalla virityksellä.

Arvon ja hänen ympärilleen muodostuvan maineen suhde on tarinan ydin. Likasanko näkee henkilössä sensaation, jonka voi pakata jutuksi ja myydä lukijoille. Ihmisestä tulee ilmiö. Hänen elämänsä saa otsikon, ja otsikko alkaa vähitellen olla tärkeämpi kuin elämä itse.

Tässä kohtaa elokuvan rivous tuntuu minusta perustellulta osalta maailmaa. Seksistä puhutaan, sitä tavoitellaan, sitä paheksutaan ja ennen kaikkea muiden seksistä ollaan erittäin kiinnostuneita. Moraali on vahva periaate siihen asti, kunnes sen noudattaminen alkaa häiritä omaa toimintaa.

Kirkossa miehiä odottaa kanttori Sakari Äes, jonka jäljiltä urut tarvitsevat korjausta. Pappilan ruokapöydässä kirkonmiehet puolestaan huvittelevat äänekkäällä pieruhuumorilla.

Kohtauksessa arvokas ympäristö ja isäntien käytös törmäävät suoraan. Urkukorjaajat näyttävät tämän seurueen keskellä suorastaan hillityiltä ammattilaisilta, mikä on Arvon maine huomioon ottaen oma saavutuksensa.

Likasangon kautta mukana on myös purevaa pilkkaa journalismista. Hän osaa tunnistaa hyvän tarinan, mutta kyky pysähtyä pohtimaan sen seurauksia ei vaikuta kuuluvan toimitukselliseen työkalupakkiin. Lukijoiden uteliaisuus on erinomainen asia. Jutun kohteen rauha voidaan ottaa käsittelyyn myöhemmin, jos palstatilaa jää.

Arvo kohtaa kirkkoherran tyttären Susannan, joka ei halua mennä kanttorin kanssa naimisiin. Heidän välilleen syntyy rakkaussuhde. Tässä tarinan sävy pehmenee: toimittajan kiinnostuksen kohteena oleva ”panomies” saa myös henkilökohtaisen, romanttisen puolen.

Likasangon juttusarja kuitenkin paljastaa Arvon henkilöllisyyden. Loukatut miehet kokoontuvat hänen peräänsä, ja seurauksena on aseellinen takaa-ajo. Arvo piiloutuu lopulta latoon, joka räjäytetään. Hänen uskotaan kuolleen, ja kertomukseen jää naisten muistama legendaarinen hahmo.

Pidän erityisesti tämän osuuden ristiriitaisesta tunnelmasta. Maisema ja ajankuva voivat tuntua lempeiltä, vaikka ihmisten käytös on kaikkea muuta. Nostalgia saa pienen kolhun: ennenkin osattiin olla kateellisia, tekopyhiä ja vahingoniloisia. Se vain tapahtui esteettisesti miellyttävämpien autojen läheisyydessä.

Kurre von Riikonen — mestariteos odottaa rahoittajaa ja yleisön kehitystä

Ville Myllyrinteen Kurre on hieno hahmo, koska hänelle oman merkittävyyden arvioiminen ei ole avoin kysymys. Asia on ratkaistu. Nyt pitäisi vain saada muut ymmärtämään päätös.

Kurren elokuvamaailmassa suuruudenhulluus kukoistaa. Excalibur IV edustaa juuri sellaista visiota, jonka mittakaava voi kasvaa rajattomasti, kun kukaan ei pääse väliin kysymään, miksi. Ohjaajan itseluottamus toimii käytännössä omana erikoistehosteenaan.

Rahoituksen hakeminen on tässä ympäristössä kunnianhimoinen asetelma. Taiteilija esittelee suurta unelmaansa ihmisille, jotka saattavat haluta tietää, saako siitä rahansa takaisin. Molemmat puhuvat elokuvasta, mutta keskustelu käydään kahdella eri planeetalla.

Kurre von Riikonen näyttää elokuvansa materiaalia mahdollisille rahoittajille. Amerikkalaiset poistuvat ensimmäisten näytteiden jälkeen. Saksalaiset lähtevät Kurren alkaessa puhua avioerostaan, ja suomalainen Miljonääri-Make saapuu niin humalassa, että hänet joudutaan viemään pois.

Tilaisuus muuttuu vähitellen elokuvan esittelystä ohjaajan henkilökohtaiseksi koettelemukseksi. Kurre yrittää myydä suurta visiota, mutta yleisön näkyvin reaktio on liike kohti uloskäyntiä.

Yllättäen paikalle jäänyt japanilainen Nagamoto tarjoaa elokuvan Japanin levitysoikeuksista huomattavaa summaa. Rahoitustilaisuus saa siis lopulta onnistuneen käänteen.

Metsästäjistä tulee vangittuja

Juhlatuulinen seurue lähtee helikopterilla metsästysretkelle ja leiriytyy Isaskar Toukan maille. Vahingonlaukaus suistaa Toukan pipon päästä hänen istuessaan ruokapöydässä. Toukka ja hänen poikansa ryhtyvät vastatoimiin ja vangitsevat retkeläiset.

Seurueen itsevarmuus saa nopeasti uuden mittakaavan. Hetkeä aiemmin miehet olivat vaikutusvaltaisia elokuvantekijöitä ja rahoittajia; nyt heidän liikkumisvapautensa riippuu maanomistajan mielialasta.

John Excalibur joutuu turnajaisiin

Toukan pojat tunnistavat Thomaksen John Excaliburin esittäjäksi. Elokuvasankarin maine ei kuitenkaan tarjoa pelkkää ihailua: Thomas joutuu turnajaiskamppailuun, jossa Metusalem nuijii hänet maahan.

Muut pelkäävät Thomaksen kuolleen, mutta tapaavat hänet myöhemmin yhteisellä aterialla. Näyttelijän ja hänen sankarihahmonsa välinen ero on käynyt sillä välin varsin konkreettiseksi.

Kurren tarinan vahvuus on se, että elokuva uskaltaa pilkata omaa alaansa. Elokuvantekoon liittyvä pönötys, kansainvälisen menestyksen haaveet ja tekijän tarve nähdä oma työnsä poikkeuksellisena joutuvat kaikki käsittelyyn. Katsoja saa seurata ihmistä, joka vaikuttaa olevan valmis vastaanottamaan elämäntyöpalkinnon jo kesken markkinointitilaisuuden.

Metsästysretki antaa tälle mahtailulle fyysisen vastauksen. Seurueen asema muuttuu, kun ympäristö ei enää tottele heidän oletuksiaan. Metsässä titteli ei juuri auta, ja ylimielinen esiintyminen saattaa jopa heikentää asiakaspalvelua.

Toukan perheen kohtaaminen tekee kaupunkilaisten ja maalaisten vastakkainasettelusta tarkoituksellisen groteskin. Kummallakaan puolella ei ole erityistä kiirettä kohti sivistynyttä keskustelua. Juuri se tekee tilanteesta hauskan: jokainen pitää itseään täysin järkevänä osapuolena, vaikka kokonaisuus näyttää ulkopuolelta tapahtumalta, jonka jälkeen tarvittaisiin useampi sovittelija ja yksi eläinlääkäri.

Lopussa vastakkainasettelu vaihtuu yhteiseen juhlintaan. Lopputekstien aikana nähdään lisäksi Stinaa Cobran yhteydessä, Kurrea ja Thomasta tekemässä kokkiohjelmaa sekä mopojengiä yhteisellä uintiretkellä.

Myös Arvon kohtalo selviää: hän on pelastunut ladosta maakellariin ja elänyt Susannan kanssa. Likasanko kohtaa hänet vanhana miehenä. Sensaatiojutun dramaattisen lopun takana onkin jatkunut kokonainen elämä.

Minusta juuri tämä viimeinen paljastus antaa elokuvalle lämpöä. Kaiken metelin, mahtailun ja täydellisesti epäonnistuneiden suunnitelmien jälkeen hahmot saavat myös jatkaa elämäänsä. Heistä ei tule erityisen viisaita, mutta ainakin useimmat löytävät seuraa, joka sietää heitä.

Miksi kokonaisuus toimii minusta paremmin kuin maineensa?

Kummeli V ei ole tasaisen tiivis. Joitakin vitsejä venytetään, ja välillä tuntuu, että onnistuneesta hahmosta halutaan puristaa vielä yksi kierros ennen seuraavaan tarinaan siirtymistä. Jos elokuvan huumori ei osu omaan makuun, nämä kohdat voivat varmasti tuntua pitkiltä.

Silti sen maailmassa on poikkeuksellisen paljon elämää. Neljä tarinaa tuo eri tunnelmat, erilaiset ympäristöt ja erilaiset tavat tehdä hahmoista naurettavia. Musiikki antaa rokkaritarinalle oman painonsa, ajankuva erottaa Arvon osuuden muista ja Kurre tarjoaa tekijöille tilaisuuden irvailla myös itselleen.

Kaikkia tarinoita yhdistää minusta ihmisen kyky rakentaa itsestään imarteleva kertomus. Monkki on vapaa taiteilija, Jouni vaarallinen johtaja, Likasanko suuri journalisti ja Kurre visionääri. Muiden pitäisi vain käyttäytyä tavalla, joka tukee tätä käsitystä.

Siinä on paljon tunnistettavaa. Harva meistä sentään perustaa mopojengiä tai tekee Excalibur IV - elokuvaa, mutta oman tärkeyden puolustaminen täysin tarpeettomassa tilanteessa on huomattavasti yleisempi harrastus.

Siksi pidän Kummeli vitosta helposti aliarvostettuna elokuvana. Se tarjoaa katsojalle luvan nauraa ääneen, mutta jättää samalla tilaa havaita, kuinka epävarmoja nämä varmat miehet lopulta ovat. Hahmojen typeryys on äänekästä; heidän inhimillisyytensä näkyy pienemmistä raoista.

Ja kaiken keskellä joku yrittää edelleen saada sen huvilan remontin valmiiksi. Suomen kesä on lyhyt, mutta onneksi työmaa voi jatkua ikuisesti.

3/5 Tähteä tälle Kummelille!!