Scary Movie 6 - elokuvan katselu - mitä parodioita on mukana?

 Scary Movie 6 - elokuvan katselu - mitä parodioita on mukana?

Scary Movie 6 – juoni lyhyesti

Murhasarja kokoaa Cindy Campbellin, Brenda Meeksin sekä Wayansin veljesten esittämät Shortyn ja Rayn jälleen yhteen. Uusi Ghostface vaanii nuoria, ja tapahtumat kuljettavat seurueen huvipuistosta metrotunneleihin ja kauhuelokuvista tuttuihin ansakuolemiin. Tarina seurailee pääasiassa vuoden 2022 Screamin juonta, mutta sekoittaa mukaan muun muassa Final Destinationin, Sinnersin, Longlegsin, Terrifierin ja Get Outin maailmoja.

Tekijätiimi ja Wayansien paluu

Elokuvan ohjaa Michael Tiddes. Käsikirjoituksesta vastaavat Marlon, Shawn, Keenen Ivory ja Craig Wayans yhdessä Rick Alvarezin kanssa. Wayansien paluu on elokuvalle merkittävä, sillä perhe ei ollut luovasti mukana sarjassa sitten Scary Movie 2:n. Myös alkuperäiset tähdet Anna Faris, Regina Hall, Marlon Wayans ja Shawn Wayans palaavat rooleihinsa.

Elokuvan kulku on tarkoituksellisen sekava, huuruinen ja erittäin huumemyönteinen. Huumori perustuu nopeisiin viittauksiin, alapäävitseihin ja tuttujen kauhukohtausten absurdiksi venyttämiseen. Samalla irvaillaan woke-ajattelulle, cancel-kulttuurille, identiteettipolitiikalle, Hollywoodille ja lukuisille muille nykyajan ”ismeille”. Lopputulos muistuttaa vahvasti sarjan alkuvuosia: kaikki on sallittua, eikä elokuva juuri pysähdy pohtimaan, kuka vitseistä mahdollisesti loukkaantuu.


Elokuvan suurin vahvuus on tuttujen roolihahmojen paluu. Cindy, Brenda, Ray ja Shorty tuovat mukaan juuri sitä kemiaa ja kaoottista energiaa, johon sarjan suosio alun perin perustui. Erityisen onnistunut on Doofyn paluu: hänen kauttaan vitsaillaan muun muassa koronapandemialla ja sen jälkiseurauksilla. Myös Shorty on pysynyt uskollisena itselleen – vuosikymmenet ovat kuluneet, mutta hän on edelleen koulussa, pilvessä ja yhtä pihalla kuin ennenkin.

Palaavat hahmot eivät ole vain nostalgisia cameoita, vaan heidän poissaolonsa aikana kuluneesta ajasta tehdään jatkuvasti huumoria. Vanhat maneerit, ihmissuhteet ja sisäpiirivitsit kohtaavat nykyajan ilmiöt. Juuri tämä sukupolvien törmäys tekee paluusta toimivan: hahmot eivät ole kasvaneet aikuisiksi, vaikka maailma heidän ympärillään on muuttunut täysin.

Ghostface-nimi aiheuttaa odotetusti sekaannuksen Ghostface Killahiin, Wu-Tang Clanista tunnettuun räppäriin. Sanaleikki sopii hyvin elokuvasarjan tyyliin, jossa kauhuhahmot, julkkikset ja populaarikulttuuri sotketaan tarkoituksella keskenään.

Shawn Wayansin Ray vie puolestaan jokaisen kohtauksensa tahallisen pitkälle vedetyllä ylinäyttelemisellä. Hahmon vanhoihin maneereihin kuuluvat homovitsit palaavat, ja niitä yhdistetään tällä kertaa muun muassa Sinnersin vampyyri- ja kirkkokuvastoon sekä Brokeback Mountainin romanttiseen lännentunnelmaan. Huumori on äänekästä, mautonta ja korostetun vanhanaikaista – aivan kuten Ray itsekin. Osa vitseistä tuntuu tarkoituksella ajastaan jääneiltä, mutta samalla ne korostavat sitä, ettei hahmo ole muuttunut vuosien aikana juuri lainkaan.

Chris Elliottin paluu on yksi elokuvan onnistuneimmista nostalgisista yllätyksistä. Scary Movie 2:n kieroutunut talonmies Hanson palaa nyt Longlegsiä parodioivana ”Shorthand”-hahmona. Nimi yhdistää Nicolas Cagen Longlegsin ja Hansonin kuuluisan epämuodostuneen käden yhdeksi yksinkertaiseksi vitsiksi.

Hahmon paluuta rakennetaan tehokkaasti: ensin nähdään kalpea, omituinen ja tarkoituksellisen häiritsevä Longlegs-jäljitelmä, ennen kuin katsojalle selviää, että kyseessä on vanha tuttu Hanson. Elliottin vakava ylinäytteleminen tekee kohtauksista yhtä aikaa epämukavia ja naurettavia. Lopputekstien kuulustelukohtaus jäljittelee suoraan Longlegsin syntymäpäiväkohtausta, mutta vie sen sarjalle ominaiseen fyysiseen slapstickiin.

Paljastus toimii erityisen hyvin vanhoille faneille: Hanson ei palaa vain irrallisessa cameossa, vaan hänen tunnetuin ominaisuutensa on sovitettu kekseliäästi nykykauhun parodiaan. Se on hyvä esimerkki siitä, kuinka Scary Movie 6 yhdistää nostalgian ja uudemmat kauhuelokuvat.

Tappajien paljastuminen ja neljännen seinän rikkominen

Elokuvan loppuratkaisu parodioi suoraan vuoden 2022 Screamia. Jack ja Elle paljastuvat varsinaisiksi Ghostface-tappajiksi, mutta finaali ei tyydy vain tähän. Myöhemmin myös Anthony Andersonin esittämä Mahalik ja Shaquille O’Neal paljastetaan ylimääräisiksi Ghostfaceiksi. Heidän paluunsa toimii samalla viittauksena Scary Movie 3:n ja Scary Movie 4:n yhteisiin kohtauksiin.

Paljastuksessa tekijät rikkovat tarkoituksellisesti neljännen seinän. Hahmot tiedostavat olevansa jatko-osassa, puhuvat sarjan näyttelijävaihdoksista ja kommentoivat, kuka esiintyi missäkin Scary Movie -elokuvassa. Anthony Andersonin mukanaolo muuttuu näin osaksi vitsiä: hän ei ole vain Mahalik, vaan myös aikaisemmista osista palaava näyttelijä, jonka katsojan oletetaan tunnistavan.

Elokuva käyttää neljännen seinän rikkomista jatkuvasti muuallakin. Hahmot kutsuvat teosta ”rebootiqueliksi”, arvioivat kauhuelokuvan rakennetta, puhuvat kolmannesta näytöksestä ja kommentoivat suoraan aiempien osien sekä Wayansien poissaoloa. Myös Neve Campbellin puuttumisesta Scream VI:stä tehdään vitsi. Katsojaa muistutetaan jatkuvasti siitä, että kyseessä on elokuva, joka tietää olevansa sekä jatko-osa, uudelleenkäynnistys että Hollywoodin jatko-osakulttuurin parodia.

Tappajien paljastuminen ei siksi pyri olemaan uskottava juonenkäänne. Se on tarkoituksellisen liioiteltu metavitsi, jossa tarinan logiikka uhrataan cameoille, nostalgialle ja koko elokuvasarjan historian kommentoinnille.

Vertailu aikaisempiin Scary Movie -elokuviin

Scary Movie 6 muistuttaa ennen kaikkea sarjan kahta ensimmäistä osaa. Wayansin veljesten paluu palauttaa mukaan röyhkeän, nopeatempoisen ja tarkoituksellisen mauttoman huumorin, joka laimeni myöhemmissä jatko-osissa. Kolmas ja neljäs elokuva olivat rakenteeltaan selkeämpiä ja valtavirtaisempia, kun taas viidettä osaa pidettiin yleisesti sarjan heikoimpana. Kuudes elokuva on juoneltaan kaoottinen, mutta Cindy, Brenda, Ray ja Shorty saavat sen tuntumaan jälleen aidolta Scary Movielta.

Menestys näkyy myös lipputuloissa. Elokuva avasi Pohjois-Amerikassa noin 54,3 miljoonalla dollarilla ja on kerännyt maailmanlaajuisesti jo noin 230 miljoonaa. Se on sarjan paras avaus ja maailmanlaajuisesti sen toiseksi menestynein osa alkuperäisen Scary Movien jälkeen. Noin 30 miljoonan dollarin tuotantobudjettiin suhteutettuna kyseessä on kiistaton hitti. Samalla koko elokuvasarjan lipputulot ylittivät miljardin dollarin rajan.

Seuraavaksi White Chicks 2 ja Scary Movie 7?

White Chicks 2 näyttää nyt enemmän mahdollisemmalta kuin vuosiin. Marlon ja Shawn Wayans ovat ilmoittaneet olevansa valmiita tekemään jatko-osan ja vihjanneet Scary Movie 6:n menestyksen avaavan sille oven. Kuudennen elokuvan White Chicks -vitsi toimii samalla pienenä ennakkomaistiaisena. Elokuvaa ei kuitenkaan ole vielä virallisesti hyväksytty tuotantoon, joten puheet eivät toistaiseksi vastaa vahvistettua julkaisupäätöstä.

Myös Scary Movie 7 vaikuttaa lipputulojen perusteella erittäin todennäköiseltä. Uusia kauhuhittejä syntyy jatkuvasti parodioitavaksi, ja Wayansit ovat puhuneet paluustaan ennemmin uutena alkuna kuin yksittäisenä jäähyväiselokuvana. Paramount tai Miramax ei silti ole vielä virallisesti julkistanut seitsemättä osaa. Verkossa liikkuvat väitteet tuotannon alkamisesta sekä Backroomsin ja Obsessionin parodioimisesta kannattaa siis nähdä vielä huhuina.


Kaikki Parodiat ja referenssit!!

  • Final Destination 3 – vuoristorataonnettomuus
  • Final Destination Bloodlines – Irisin ansoitettu talo, onnenkolikko ja lapsen päälle putoava vaunu
  • Scream VI – metrokohtaus ja Ghostface
  • Longlegs – Shorthand sekä FBI-agentti Berger
  • Terrifier 3 – Art the Clown ostoskeskuksen joulupukkina
  • Sinners – kirkko, vampyyrit ja sisään kutsumista koskeva sääntö

Muut selvät parodiat ja viittaukset:

  • Scream (2022) – elokuvan varsinainen pääjuoni ja uudet nuoret hahmot
  • Scream 4 – elokuva elokuvan sisällä -avaus
  • Scream 7 – Stu Macherin talon polttaminen
  • Halloween (2018) – Cindy on muuttunut Laurie Stroden kaltaiseksi aseistetuksi selviytyjäksi
  • I Know What You Did Last Summer (2025)
  • Ma – Brenda pukeutuu ja käyttäytyy kuin Octavia Spencerin Ma
  • Get Out – pihalla juokseva mies, teekuppihypnoosi ja Sunken Place
  • Smile – luonnottomasti hymyilevät ihmiset
  • The Substance – nuorennusaine ja ruumiista syntyvä uusi hahmo
  • Weapons – kello 2.17 ja kaduilla juoksevat lapset
  • M3GAN – Ghostfacen M3GAN-asu ja tanssi
  • Candyman
  • It Follows
  • Nosferatu (2024) – lopputekstien ”Brosferatu”
  • The Silence of the Lambs – Buffalo Bill -kohtauksen parodia
  • KPop Demon Hunters
  • Wednesday – Tuesday-hahmon ulkonäkö ja nimi

Metrossa vilahtavat lisäksi:

  • Jason Voorhees – Friday the 13th
  • Leatherface – The Texas Chain Saw Massacre
  • Chucky – Child’s Play
  • Pinhead – Hellraiser
  • Billy-nukke – Saw
  • Babadook – The Babadook
  • Heart Eyes Killer – Heart Eyes

Mukana on myös viittauksia aikaisempiin Scary Movie -elokuviin sekä ei-kauhuelokuviin, kuten John Wick, Ballerina, Everything Everywhere All at Once, Brokeback Mountain, The House Bunny, 12 Years a Slave, One Flew Over the Cuckoo’s Nest, Kazaam, White Chicks ja Michael Jackson -elämäkertaelokuva Michael.

Markkinointisuunnitelman onnistuminen

Scary Movie 6:n markkinointi onnistui poikkeuksellisen hyvin. Kampanja ei myynyt elokuvaa pelkästään uutena jatko-osana, vaan Wayansien ja alkuperäisten tähtien paluusta rakennettiin suuri nostalginen tapahtuma. Samalla markkinointi puhutteli nuorempaa yleisöä meemien, vaikuttajien, lyhytvideoiden ja tarkoituksellisen provosoivan huumorin avulla.

Ensimmäinen traileri esitettiin aluksi yksinoikeudella Scream 7:n elokuvateatterinäytösten yhteydessä. Yleisön kuvaamat reaktiot ja vuotaneet katkelmat levisivät heti verkossa. Paramountin mukaan epäviralliset videot keräsivät yli 300 miljoonaa katselua jo ennen trailerin varsinaista verkkojulkaisua. Virallinen julkaisu saavutti ensimmäisen viikon aikana yli 410 miljoonaa katselua, mikä teki siitä Paramountin historian toiseksi suurimman trailerijulkaisun. Studion ilmoittama kampanjan sosiaalisen median kokonaisnäkyvyys ylitti miljardin katselukerran. Luvut ovat Paramountin omia, mutta kampanjan poikkeuksellisen suuri tavoittavuus on kiistaton.

Laaja näkyvyys verkossa ja somessa

Kampanja levittäytyi TikTokiin, Instagramiin, YouTubeen, Facebookiin ja muihin lyhytvideopalveluihin. Markkinointimateriaali suunniteltiin helposti leikattaviksi meemeiksi ja reaktiovideoiksi: Ghostfacen tanssit, Shortyn huumehuumori, vanhojen kohtausten toisintaminen ja nykyelokuvien parodiat toimivat irrallisina klippeinä ilman, että katsojan täytyi nähdä koko traileria.

Keskeisiä kampanjakeinoja olivat:

  • Marlon ja Shawn Wayansin, Anna Farisin ja Regina Hallin omat somekanavat
  • näyttelijöiden haastattelut ja jälleennäkemistä korostanut sisältö
  • nostalgiset Wazzup!– ja Scary Movie 2 -viittaukset
  • lukuisat helposti jaettavat julisteet ja lyhytvideot
  • vaikuttajat sekä Lizzon ja Sexyy Redin kaltaiset julkisuuden henkilöt
  • kauhufanien trailerireaktiot, fanieditit ja keskustelut
  • tarkoituksellisen loukkaava huumori, joka synnytti sekä kannatusta että vastustusta

Interaktiivisella Subservient Ghostface -sivustolla käyttäjä pystyi antamaan Ghostfacelle typeriä käskyjä. Valmiiksi kuvatut vastaukset muistuttivat videopelin NPC-hahmon ohjaamista ja synnyttivät lisää somessa jaettavia klippejä. Ratkaisu toi vanhan kauhunaamion nuoremman, internetlähtöisen yleisön pariin.

Näkyvyys myös internetin ulkopuolella

Markkinointi ei jäänyt digitaalisiin kanaviin. New Yorkin Times Squarelle rakennettu ”Shorty’s Living Room” eli pilven täyttämä olohuonestuntti keräsi Paramountin mukaan yli 65 miljoonaa verkkokatselua. Fyysisestä tempauksesta tehtiin siis samalla maailmanlaajuista someaineistoa.

Britanniassa kampanja kytkettiin ajankohtaisiin jalkapallojuhliin ja paikallisiin vaikuttajiin. Los Angelesin ensi-iltaan puolestaan tuotiin tunnettuja artisteja ja verkossa suuren yleisön tavoittavia vieraita. Markkinoinnin fyysisiä tempauksia verrattiin jopa Barbien laajaan tapahtumakampanjaan. 

Lopputulos

Markkinoinnin päätavoite oli tehdä 13 vuoden tauon jälkeen palaavasta sarjasta jälleen ajankohtainen. Siinä onnistuttiin: elokuva avasi maailmanlaajuisesti 105,5 miljoonalla dollarilla, mikä oli sarjan ennätys, ja kokonaislipputulot nousivat noin 230 miljoonaan dollariin.

Kampanjan vahvuus oli siinä, että se yhdisti kaksi yleisöä. Vanhoille katsojille myytiin Wayansien, Cindyn, Brendan, Rayn ja Shortyn paluuta; nuoremmille tarjottiin Ghostface-meemejä, vaikuttajia ja nykykauhun parodioita. Kaikki palaute ei ollut myönteistä, mutta tämänkaltaiselle komedialle myös suuttumus ja kiistely kasvattivat näkyvyyttä. Lipputulojen perusteella markkinointisuunnitelmaa voidaan pitää erittäin onnistuneena.

Annan tälle elokuvalle 3+/5 Arvosanan. Tälle elokuvalle on vaikea antaa tähtiä, mutta luulisin, että kolme+ olisi ansaittu arvosana
















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

THE LAST SPRING Feature Film Screenplay Draft

They Will Kill You (2026) - hupaisa satanistikultti elokuva

11.22.63 Kingin teos kennedystä ja aikamatkailusta tv-sarjana, pääosassa James Franco

Heavy Weights (1995) - läskileiri - juttua

Spielbergin A.I - Artificial Intelligence (2001) - uudelleen katselu

A Nightmare on Elm Street: Westin Hills - Not only a fanfiction anymore. A script and final draft included

M Night Shyamalan Signs (2002) alien höpöttelyä

ASHES OF LAPLAND - a draft blueprint - a movie ideas and many different drafts!

The Final Girls (2015) - elokuvan katselu