Crispin Gloverin tähdittämä - Willard (2003)
Crispin Gloverin tähdittämä - Willard (2003)
"Willard" (2003) on synkkä psykologinen trilleri, jossa Crispin Glover loistaa pääroolissa. Elokuva on uusintaversio vuoden 1971 samannimisestä kulttiklassikosta, ja se pohjautuu Stephen Gilbertin romaaniin Ratman's Notebooks. Kyseessä ei ole tyypillinen kauhuelokuva – se on enemmänkin psykologinen tutkielma yksinäisyydestä, sorrosta ja kostosta, eläinhulluudella höystettynä.
Willard Stiles (Crispin Glover) on ujo, syrjitty ja henkisesti hauras mies, joka elää vanhan, dominoivan äitinsä kanssa ja työskentelee isänsä perustamassa, nyt vihamielisessä firmassa. Työpaikalla häntä kiusaa ja alistaa erityisesti hänen pomonsa Frank Martin (R. Lee Ermey).
Willard ystävystyy ullakolla asuvien rottien kanssa ja erityisesti kahden yksilön: Socratesin (valkoinen, lempeä rotta) ja Benin (iso, älykäs ja dominoiva musta rotta) kanssa. Willard alkaa kouluttaa rottia ja käyttää niitä kostamaan häntä nöyryyttäneille ihmisille. Tilanne kuitenkin riistäytyy käsistä, kun Ben ottaa lauman johtajuuden – ja rotta haluaa enemmän kuin Willard osaa tätä hallita.
Crispin Glover (Willard):
-
Täysin rooliinsa uppoutunut, Glover esittää Willardia äärimmäisellä intensiteetillä. Hänen hento olemuksensa, outo elekielensä ja neuroottinen läsnäolonsa tekevät hahmosta samaan aikaan säälittävän ja pelottavan.
-
Hän ei näyttele Willardia – hän on Willard. Monet pitävät tätä hänen uransa parhaana suorituksena.
-
Hänen kykynsä luoda empatiaa psykologisesti rikkinäiseen hahmoon tekee elokuvasta mielenkiintoisen – vaikka Willardin teot ovat synkkiä, katsoja silti usein ymmärtää häntä.
R. Lee Ermey (Frank Martin):
-
Klassinen "armeijakarju"-tyylinen rooli, mutta ilman uniformua. Hän on ilkeä, nöyryyttävä ja sadistinen pomo, joka kohtelee Willardia kuin roskaa.
-
Ermey tuo karismaa ja uhkaavan läsnäolon, ja hänen ja Gloverin vastakkainasettelu toimii loistavasti. Hän ei ole monisyinen hahmo, mutta juuri sen vuoksi hänen kohtalonsa tuntuu väistämättömältä – ja katsoja jopa odottaa sitä.
Mikä elokuvassa toimii hyvin?
Tunnelma ja estetiikka:
-
Synkkä, goottilainen tyyli – lähes kuin Tim Burtonin varhaisemmat elokuvat.
-
Hämärä valaistus, vinot kuvakulmat, vanha rapistuva talo, rotat ja neuroottinen musiikki luovat painostavan, eristyneen maailman, joka kuvastaa Willardin mielenmaisemaa.
Danny Elfman -henkinen musiikki:
-
Tunnemusiikki alleviivaa Willardin eristäytyneisyyttä ja sisäistä ristiriitaa. Se ei ole pelottavaa, vaan enemmänkin surullista ja melankolista. Musiikki itsessään ei ole Elfmanin tuotetta vaan se on Shirley Walkerin tehtailemaa.
Teemat:
-
Elokuva käsittelee syrjäytymistä, vallankäyttöä ja koston houkutusta. Se näyttää, miten yksinäinen ihminen voi löytää lohtua jopa eläimistä – ja miten tämä yhteys voi muuttua sairaaksi.
Rottien käyttö:
-
Elokuvassa käytettiin oikeita rottia, mikä tekee siitä paljon vaikuttavamman kuin CGI-ratkaisut.
-
Rotat eivät ole vain pelottavia – ne ovat myös sympaattisia, erityisesti Socrates ja Ben.
Miksi elokuva toimii (ja jää mieleen)?
-
Gloverin omituinen karisma nostaa tämän tarinan täysin uudelle tasolle.
-
Elokuva ei ole pelkkä kauhu- tai eläin-elokuva, vaan luonnekuvaus ja jopa tragedia.
-
Siinä on tietty sadunomainen tummuus, joka muistuttaa klassista goottilaista kirjallisuutta.
Mikä saattaa jakaa mielipiteitä:
-
Tahti on paikoitellen hidas ja melko dialogi- ja tunnelmapainotteinen – ei toimintaa odottaville.
-
Osa saattaa pitää Gloverin näyttelyä liioiteltuna tai liian erikoisena, mutta se on nimenomaan tarkoituksellista.
Kommentit
Lähetä kommentti