The Exorcist - Manaaja (1973) Elokuva höpöttelyä

 The Exorcist - Manaaja (1973) Elokuva höpöttelyä


William Friedkinin ohjaama ja William Peter Blattyn kirjoittama Manaaja on aikansa suuri elokuvatapaus. Itse näin tämän elokuvan uusintapainoksena VHS:llä joskus vuonna 2000. Elokuvassa seurataan Perhettä, jonka tytär Regan (Linda Blair) sairastuu henkisesti ja hän summonoi todennäköisesti spiritismilaudalla pazuzu- nimisen hengen itseensä. Elokuvassa myös käydään läpi katolilaisen kirkon pappien elämää, isä Damien Karras (Jason Miller), Isä Dyer (William O'Malley) ja isä Lankester Merrin (Max Von Sydow). Merrin nähdään elokuvan alussa Irakissa, jossa hän kokee Pazuzu hengen läsnäolon.

Regan alkaa sairastaan skitsoaffektiivisesti jotain mielisairautta ja hänen persoona alkaa muuttua. Reganille tehdään magneettikuvaus aivoista ja annetaan Ritalinia ja hermostolääkkeitä. Lääkäritkään eivät anna selviä vastauksia Reganin äidille ja muille. Lopussa päätetään siirtyä manaukseen, koska alkaa olemaan selvää, että tässä on jostain ihan muusta kyse! Idea on siinä, että vaikka Regan tuntee jonkin demonisen läsnäolon olkoon se totta tai ei, Papit voisivat manata hänestä hengen pois, uskomushoidon avulla. 

Damienille tulee selväksi, että Reganin mielen on vallannut itse pääpiru, kun Regan puhuu vieraita kieliä, kuten latinaa. Tässä ei ole kyseessä pelkkä räyhähenki. Damienin avuksi tulee kokeneempi manaaja Isä Merrin. Regan pyörittää oman päänsä 360 astetta ympäri shokeeraavaasti ja yhdessä kohtaa Regan laskeutuu hämähäkkimäisesti portaat alas, ja huippu kohta on myös kun hän levitoituu sängyssä samalla kun papit heittävät häneen pyhää vettä. Regan myös masturboi krusifiksilla. Merrinin sydän pettää lopussa ja Damien suuttuu Reganille ja lyö häntä turpiin, ja saa hengen siirtymään häneen itseensä, ja juuri kun henki siirtyy Damieniin hän hyppää ikkunasta ja kaatuu betoniportaat alas ja kuolee! Isä Dyer tulee paikalle kun tämä tapahtuu.

Manaaja elokuvilla on paljon jatkoosia, minun oma suosikki on Manaaja 3, jossa on hyvin mielenkiintoinen tappaja "Gemini Killer" ja Damienin henki vierailee kolmososassa kans. Manaajalla on yhteensä 4 jatkoosaa. Yhden elokuvan on myös ohjannut Renny Harlin. Renny ei ollut tyytyväinen omaan Manaaja - Alku elokuvaansa, vaan ohjaustyö oli maistunut pakkopullalta.


Manaajalle annan kunnioitettavat 4/5 Tähteä, onhan tämä mestariteos, mutta Manaaja 3 on vielä tätäkin parempi!




Tubular Bells musiikkia livenä vuonna 1973






















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Renny Harlinin Strangers trilogia - chapters 1/2/3

Carl Barks — the master behind Donald Duck

Dances with Wolves - Tanssii Susien Kanssa (1990) dir.cut - pieni mielipide

11.22.63 Kingin teos kennedystä ja aikamatkailusta tv-sarjana, pääosassa James Franco

Dead Rising - pelit ja elokuvat

Linux - for the beginners - and also for an experienced user

Apocalypse now - Ilmestyskirja nyt - fanipoika juttua

Tomorrow, When the War Began - Huomenna taistelun alettua (2010)

Native American - Hopi Prophecy

lee cronins the mummy (2026) - muumio elokuva