Stieg Larssonin Miehet Jotka Vihaavat Naisia (Man Som Hatar Kvinnor kirja tehty 2004 ja elokuva tehty 2009)Elokuva- ja Kirja- Analyysia
Stieg Larssonin Miehet Jotka Vihaavat Naisia Elokuva- ja Kirja Analyysi (Millennium trilogia) 1/3
Stieg Larssonin Millennium trilogia kirja-sarja on kirjoitettu 2004 ja Stieg kerkesi saada julkaisijan kirjoilleen, mutta ei ikinä nähnyt omien kirjojensa suosiota vaan hän kuoli samana vuonna. Stieg on hyvin visioinut tulevaisuuteen jo 2000-luvun alussa. Hän ennusti äärikoikeiston nousun Euroopassa. Teknologian murrosvaiheet ja paljon muuta. Stiegillä oli paljon vihaajia, hän esimerkiksi sai tappouhkauksia tämän tästä, ja Ruotsin natsit ja äärioikeisto sanoivat häntä sadan prosentin rotupetturiksi! Stieg oli kova scifi fani ja poliittisesti vasemmistolainen, vasemmistolais vaikutteet hän sai omalta vaariltaan. Stieg oli melkoinen poliittinen nero, hän määritteli vasemmistolaisuuden melko erilailla valtavirtaan nähden. Olof Palme esimerkiksi oli Stiegin suuri innostus. Olof Palme tunnetusti oli omaksunut liberaalit arvot, mutta edusti sosiaalidemokraatteja. Palmen ansiosta Ruotsikin oli maailmannäyttämöllä vähän aikaa 80-luvulla, ja en tarkoita vain hänen murhaansa. Stieg oli myös uppoutunut Palmen murhan tutkimiseen. Stieg alkoi 90-luvulla päätoimittajaksi expo nimiseen lehteen, se keskittyy äärioikeistolaisuuden, uusnatsismin ja rasismin aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseen. Sen tehtävänä on tutkimuksen edistäminen, luentojen järjestäminen ja kirjojen julkaisu. Expo lehti on hyvin samanlainen kuin englantilainen Searchlight Foundation. Stieg oli aktiivinen myös politiikassa ja osallistui aiemmin trotskilaisen sosialistisen puolueen toimintaan, mutta irtautui siitä tiettävästi vuonna 1987. Stieg Larsson oli myös osallistunut kahteen sotaan. Hän oli muunmuassa sissinä Eritreassa 70-luvulla ja myös Grenadan kansannousuun hän osallistui. Stiegin alkuperäinen suunnitelma oli kirjoittaa tätä kirjasarjaa kymmenen kappaletta. Hän kerkesi kirjoittaa trilogian ja neljättä kirjaa muutaman aukeaman. Tässä analyysissa en kerro David Lagercrantzin jatkoosista mitään.
Miehet jotka vihaavat naisia kirjan juoni menee lyhyesti seuraavanlaisesti, vapaasti kerrottuna. Kirjassa keskitytään suurimmilta osin kahteen päähahmoon. Mikael Blomkvist on tarinan miespäähänkilö, joka on vähän huvittava kun häntä verrataan naistenkaataksi, itse väittäisin häntä egoistiseksi, mutta ei se mitään. Kirjassa seikkaillaan alkupuolella Tukholmassa. Mikaelilla on lempinimiä kirjassa "Micke" ja "Kalle Blomkvist". Kalle Blomkvist on viittaus astrid Lindgrenin lasten sarjaan "Kalle Mestarietsivä", tämän nimen Mikael sai selvitettyään pankkiryöstön 80-luvulla. Päähenkilö kirjassa on Lisbeth Salander. Stieg haki mielessään Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossua ja hän mietti minkälainen tämä olisi hahmona kun Peppi olisi aikuinen. Lisbeth on ensimmäisessä kirjassa 23-vuotias tietokone hakkeri. Hän työskentelee omin ehdoin Milton Security -firmassa ja on edunvalvonnan holhouksessa. Lisbeth on hyvin vetäytyvä ja menee omaan suojakuoreensa. Kirjasarjassa on lukemattomia miehiä jotka eivät osaa toimia naisten kanssa. Miehiä jotka vihaavat naisia ja muita huonokäytöksisiä miehiä.
Stiegin kirjoittama Lisbeth kuvastaa kirjoittajaa itseään, sekä Mikael ja Lisbeth on molemmat puolet hänessä. Stieg loi siis paperille itsensä keksimän hahmon, että minkälainen olisi aikuinen peppi pitkätossu...eli sillä on traumaperäinen stressihäiriö ja hän on edunvalvonnan alla, ja mukana vaikea lapsuus, mielisairaalassa jne. Ja lohikäärme kuvastaa kirjan Lisbethiä tosi hyvin. Se/hän ei ole mikään hirviö vaan oikea ihminen.
Lisbeth tutkii työnantajalleen Mikaelin tapausta. Mikael on syytettynä väärän informaation julkaisemisesta ja kunnianloukkauksesta. Mikael oli kirjoittanut sellaisesta henkilöstä kuin Hans-Erik Wennerström ja väitti häntä mafia pankkiiriksi. Kaikki syytteet tuli Mikaelin päälle, kun joku tiedonantaja oli tehnyt hänelle ansan ja oli valehdellut. Mikael vetäytyy oman lehtensä (Millennium) toimituksesta kohun ajaksi. Blomkvist menee bussilla kahvilaan, jossa hän miettii sakkojaan ja 90 päivän vankeustuomiota. Oikeudenkäynnin aikana hän tunsi olonsa rauhalliseksi, mutta nyt hänet on vallannut masentunut tunne. Hän tietää, että kun hän saa vankeusrangaistuksensa loppuun, hänen on vaikea löytää työtä, koska yksikään toimittaja ei helposti luottaisi häneen uudelleen. Tässä vaiheessa Blomkvist alkaa ihmetellä, kuinka hän ylipäätään päätyi tähän sotkuun. Palatessa aikaan, jolloin hän kiinnostui ensimmäisen kerran Hans-Erik Wennerströmistä, toimitusjohtajasta, joka nosti Blomkvistia vastaan kunnianloukkaussyytteen Blomkvistin kertoessa Wennerstromin kyseenalaisesta liiketoiminnasta. Wennerströmin tapaus alkoi puolitoista vuotta ennen oikeudenkäyntiä, eräänä kesäiltapäivänä. Purjehtiessaan muutaman ystävän kanssa Blomkvist yllättyy nähdessään Robban Lindbergin veneessä, joka on laiturissa hänen viereensä Arholman saarella. Blomkvist ei ollut nähnyt Lindbergiä vuosiin, vaikka he olivatkin hyviä kavereita yliopistossa. He päättävät hengailla Blomkvistin veneessä illaksi juomassa ja keskustelemassa liikeetiikasta. Aihe herättää kiinnostusta molemmissa, sillä Lindberg työskentelee huippupankkiirina ja Blomkvist kirjoittaa usein yritysten korruptiosta.
Seuraavissa kappaleissa melkein suoria lainauksia Lindbergin ja Blomkvistin keskusteluista, loput voi lukea kirjasta... Minulle tämä oli sellaista lukemista, että sai ajatella, että ymmärsi.
Lindberg ohjaa keskustelun nopeasti Wennerströmin tapaukseen. Pankkiiri kertoo yksityiskohtaisen tarinan Wennerstromin ja hänen sijoitusyhtiönsä mahdollisesta petoksesta. Wennerstromin yritys sai Ruotsin hallitukselta 60 miljoonaa kruunua pakkaustehtaan avaamiseksi Puolaan. Minos-niminen tehdas pysyi auki kaksi vuotta ja hajosi sitten hiljaa pois. Wennerstromin yritys palautti 6 miljoonaa kruunua alkuperäisestä 60 miljoonan kruunun lainasta, jonka hallitus hyväksyi läpi ja asia näytti olevan ohi. Lindberg selittää olleensa yksi pankkiireista, jotka kävivät läpi asiakirjoja, ja että vaikka hän ei löytänyt paperityöstä mitään vikaa, jokin tuntui hänestä oudolta.
Lindberg jatkaa tarinaansa sanomalla, että useita vuosia Wennerstromin Minos-operaation romahtamisen jälkeen Lindberg sattui olemaan Puolassa ja huomasi, että Minos ei koskaan ollut se tehdas, jota paperilla esitettiin. Keskustelemalla paikallisten kanssa Lodzissa, kaupungissa, jonka lähelle tehdas rakennettiin, Lindberg huomaa, että Minosilla oli harvoin tarpeeksi materiaaleja tuottaakseen mitään. Blomkvist on ymmällään, miksi Wennerstrom, liikemies, jolle 60 miljoonaa kruunua oli niukka summa, yritti näin ilmeistä huijausta niin pienellä summalla. Lindberg muistuttaa häntä siitä, mitä finanssimaailma oli 1990-luvun alussa, ja totesi, että korot olivat korkeat, joten lainaa oli vaikea saada. Siksi Wennerstrom näki Ruotsin valtion lainan helppona käteisenä yrityksensä rahoittamiseen. Lindberg päättää tarinansa kutsumalla Blomkvistia käyttämään häntä nimettömänä lähteenä, jos hän päättää aloittaa tutkinnan Wennerstromin taloussuhteista.
"Teollisuuden tukivirasto oli valtion tukema hanke, jota hallinnoivat noin tusinan ruotsalaisen suuren yrityksen edustajat. AIA sai valtiontakauksia useille Puolan ja Baltian hallitusten kanssa yhteisymmärryksessä käynnistetyille hankkeille. Myös Ruotsin ammattiliitto liittyi takaamaan, että myös idän työläisliikettä vahvistetaan ruotsalaista mallia noudattamalla. Teoriassa se oli avustusprojekti, joka rakentui periaatteelle tarjota apua omaan apuun, ja sen piti antaa idän hallituksille mahdollisuus taloutensa uudelleenjärjestelyyn. Käytännössä se merkitsi kuitenkin sitä, että ruotsalaiset yritykset saisivat valtiontukea Itä-Euroopan maiden yritysten osaomistajaksi siirtymiseen ja sijoittautumiseen. Tuo kirottu ministeri kristillisessä puolueessa oli kiihkeä AIA:n puolestapuhuja, joka aikoi perustaa paperitehtaan Krakovaan ja toimittaa uusia laitteita metalliteollisuudelle Riikaan, sementtitehtaalle Tallinnaan ja niin edelleen. Varat jakaisi AIA:n hallitus, joka koostui useista pankki- ja yritysmaailman raskaansarjan edustajista."
Lindberg jatkaa..
"Odota, kuuntele tätä. AIA oli tekemisissä pääasiassa suurten ruotsalaisten yritysten kanssa, jotka halusivat päästä Itä-Euroopan markkinoille. Raskaat teollisuudenalat kuten ASEA Brown Boveri ja Skanska Construction ja vastaavat. Ei toisin sanoen keinotteluyrityksiä."
"Tietysti on idiootteja kaikissa yrityksissä ympäri maailmaa, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Ainakin ne yritykset todella tuottavat jotain. Ruotsin teollisuuden selkäranka ja kaikki."
"Missä Wennerstrom tulee kuvaan?"
"Wennerstrom on lauman jokeri. Se tarkoittaa, että hän on kaveri, joka ilmaantuu tyhjästä (sinisestä merestä), jolla ei ole minkäänlaista taustaa raskaan teollisuuden parissa ja jolla ei todellakaan ole mitään tekemistä näissä projekteissa. Mutta hän on kerännyt valtavan omaisuuden. pörssissä ja on sijoittanut kiinteisiin yrityksiin. Hän tuli sisään niin sanotusti takaovesta."
"Wennerstrom otti yhteyttä AIA:han ja sanoi haluavansa rahoitusta. Hän esitteli suunnitelman, jota ilmeisesti tukivat Puolan intressit ja jonka tarkoituksena oli perustaa elintarvikepakkausten valmistusteollisuus."
"säilyketölkki teollisuus, tarkoitatko."
"Ei aivan, mutta jotain sen suuntaista. Minulla ei ole aavistustakaan, kenet hän tunsi AIA:ssa, mutta hän käveli ulos 60 miljoonalla kruunulla."
"Tämä alkaa olla mielenkiintoista. Anna kun arvaan: se oli viimeinen näkemys rahasta."
"Väärin." Lindberg hymyili ovelasti ennen kuin väkevöi itseään vielä muutamalla kulauksella konjakkia.
"Se, mitä sen jälkeen tapahtui, on klassista kirjanpitoa. Wennerstrom todellakin perusti pakkaustehtaan Puolaan, Lodziin. Yrityksen nimi oli Minos. AIA sai muutaman innostuneen raportin vuoden 1993 aikana, sitten pientä hiljaisuutta. Vuonna 1994 Minos poistui. sinisestä, ja romahti."
Lindberg jatkaa Lindberg laski tyhjän lasinsa alas painokkaasti.
"AIA:n ongelmana oli, että hankkeen raportointia varten ei ollut olemassa todellista järjestelmää. Muistattehan ne ajat: kaikki olivat niin optimistisia, kun Berliinin muuri murtui. Demokratia oli tarkoitus ottaa käyttöön, ydinsodan uhka oli ohi, ja bolshevikit muuttuisivat tavallisiksi pikkukapitalisteiksi yhdessä yössä. Hallitus halusi naulata demokratian idässä. Jokainen kapitalisti halusi hypätä kelkkaan ja auttaa rakentamaan uutta Eurooppaa."
"En tiennyt, että kapitalistit olivat niin innokkaita osallistumaan hyväntekeväisyyteen."
"Uskokaa minua, se oli kapitalistien märkä unelma. Venäjä ja Itä-Eurooppa voivat olla maailman suurimmat hyödyntämättömät markkinat Kiinan jälkeen. Teollisuudella ei ollut ongelmaa liittyä käteen hallituksen kanssa, varsinkin kun yrityksiltä vaadittiin vain symbolinen investointi. Kaiken kaikkiaan AIA nieli noin kolmekymmentä miljardia kruunua veronmaksajien rahoja. Sen piti tulla takaisin tulevina voittoina. Muodollisesti AIA oli hallituksen aloite, mutta teollisuuden vaikutus oli niin suuri, että todellisuudessa AIA:n hallitus toimi itsenäisesti ."
"Onko tässä kaikessa tarinaa?"
"Ole kärsivällinen. Hankkeen alkaessa rahoituksessa ei ollut ongelmia. Ruotsia ei vielä ollut kokenut korkosokki. Hallitus oli iloinen voidessaan kytkeä AIA:n yhdeksi suurimmista ruotsalaisista ponnisteluista demokratian edistämiseksi idässä. "
"Ja tämä kaikki oli konservatiivihallituksen aikana?"
"Älä sotke tähän politiikkaa. Kyse on rahasta, eikä sillä ole väliä, nimittävätkö sosiaalidemokraatit vai maltilliset ministerit. Eli täydellä vauhdilla eteenpäin. Sitten tulivat valuuttaongelmat ja sen jälkeen hulluja. Uudet demokraatit - muistatko heidät? - alkoivat vinkata, että AIA:n toiminnan valvonnasta oli pulaa. Yksi heidän kätyreistään oli sekoittanut AIA:n Ruotsin kansainväliseen kehitysviranomaiseen ja luuli, että tämä kaikki oli jotain helvetin hyväntekeväisyys-projektia kuten se oli Tansaniassa. Keväällä 1994 komissio nimitettiin tutkimaan. Tuolloin useista hankkeista oli huolia, mutta yksi ensimmäisistä tutkituista oli Minos."
"Eikä Wennerstrom voinut näyttää, mihin varat oli käytetty."
"Kaukana siitä. He tekivät erinomaisen raportin, joka osoitti, että noin 54 miljoonaa kruunua sijoitettiin Minosiin. Mutta kävi ilmi, että Puolan jäljellä olevalla alueella oli liian monia valtavia hallinnollisia ongelmia, jotta moderni pakkausteollisuus pystyisi siihen. Toimimaan. Käytännössä heidän tehtaansa suljettiin kilpailijana samanlaisen saksalaisen hankkeen ulkopuolelle. Saksalaiset tekivät parhaansa ostaakseen koko itäblokin."
"Sanoitte, että hänelle oli annettu kuusikymmentä miljoonaa kruunua."
"Juuri näin. Rahat toimi korottomana lainana. Ajatuksena oli tietysti, että yritykset maksaisivat osan rahoista takaisin useiden vuosien aikana. Mutta Minos oli mennyt alas, eikä Wennerstromia voitu syyttää siitä. Täällä valtiontakaukset lähtivät liikkeelle ja Wennerstrom sai korvauksen. Hänen täytyi vain maksaa takaisin rahat, jotka menetettiin Minoksen kaatuessa, ja hän saattoi myös osoittaa menettäneensä vastaavan määrän omia rahojaan."
"Katsotaan, ymmärsinkö tämän oikein. Valtio toimitti miljardeja verorahoja ja diplomaatit avasivat ovia. Teollisuus sai rahat ja käytti ne sijoittaakseen yhteisyrityksiin, joista ne saivat myöhemmin valtavia voittoja. Toisin sanoen business as usual."
"Olet kyynikko. Lainat piti maksaa takaisin valtiolle."
"Sanoitte, että ne olivat korottomia. Se tarkoittaa, että veronmaksajat eivät saaneet mitään käteisen sijoittamisesta. Wennerstrom sai kuusikymmentä miljoonaa ja sijoitti siitä viisikymmentäneljä miljoonaa. Mitä tapahtui muille kuudelle miljoonalle?"
"Kun kävi selväksi, että AIA-projekti aiotaan tutkia, Wennerstrom lähetti AIA:lle kuuden miljoonan sekin erotuksen vuoksi. Asia oli siis ratkaistu, ainakin juridisesti."
"Kuulostaa siltä, että Wennerstrom tuhlasi vähän rahaa AIA:lle. Mutta verrattuna puoleen miljardiin, joka katosi Skanskasta tai ABB:n yli miljardin kruunun kultaisesta laskuvarjosta - mikä todella järkytti ihmisiä - tästä ei näytä olevan paljon kirjoitettavaa", Blomkvist sanoi. "Nykypäivän lukijat ovat melko kyllästyneitä tarinoihin epäpätevistä keinottelijoista, vaikka julkisilla varoilla. Onko tarinassa muutakin?"
"Se muuttuu paremmaksi."
"Mistä tiedät tämän kaiken Wennerstromin kaupoista Puolassa?"
"Työskentelin Handelsbankenissa 1990-luvulla. Arvatkaa kuka kirjoitti raportit pankin edustajalle AIA:ssa?"
"Aha. Kerro lisää."
"No, AIA sai raporttinsa Wennerströmiltä. Asiakirjat laadittiin. Rahat oli maksettu takaisin. Tuo kuuden miljoonan takaisinpaluu oli erittäin fiksua."
"Mennään asiaan."
"Mutta, rakas Blomkvist, siitä on kysymys. AIA oli tyytyväinen Wennerstromin raporttiin. Se oli investointi, joka meni helvettiin, mutta sen hallinnointia ei kritisoitu. Katsoimme laskuja ja siirtoja ja kaikki Asiakirjat. Kaikesta ilmoitettiin huolellisesti. Minä uskoin sen. Pomoni uskoi sen. AIA uskoi sen, eikä hallituksella ollut mitään sanottavaa."
"Missä koukku on?"
"Tässä tarinasta tulee kutkutteleva", Lindberg sanoi näyttäen yllättävän raittiina. "Ja koska olet toimittaja, tämä on off the record." "Et voi olla kertomassa minulle kaikkea tätä ja sitten sanoa. että en voi käyttää sitä." "Toki voin. Se, mitä olen kertonut sinulle tähän mennessä, on julkista. Sinä voit katsoa raportin, jos haluat. Loput tarinasta – mitä minulla ei ole kerroin sinulle – voit kirjoittaa, mutta sinun on kohdeltava minua nimettömänä lähteenä."
"OK, mutta "off the record" nykyisessä terminologiassa tarkoittaa, että olen kertonut jotain luottamuksellisesti, etkä voi kirjoittaa siitä." "Merkillistä terminologiaa. Kirjoita mitä haluat, mutta minä olen anonyymi lähteesi. Olemmeko samaa mieltä?"
"Tietenkin", Blomkvist sanoi. Jälkikäteen ajateltuna tämä oli virhe.
"Selvä sitten. Minoksen tarina tapahtui yli kymmenen vuotta sitten, juuri sen jälkeen, kun muuri murtui ja bolshevikit alkoivat toimia kunnollisina kapitalisteina. Olin yksi niistä ihmisistä, jotka tutkivat Wennerströmiä, ja koko ajan ajattelin, että hänessä oli jotain pirun outoa tässä koko tarinassa."
"Miksi et sanonut niin, kun allekirjoitit hänen raporttinsa?" "Keskustin siitä pomoni kanssa. Mutta ongelma oli, että sitä ei ollut mitään määritettävää. Asiakirjat olivat kunnossa, minun piti vain allekirjoittaa raportti. Siitä lähtien joka kerta, kun olen nähnyt Wennerströmin nimen lehdistössä ajattelen Minosta, eikä vähiten siksi, että joitakin vuosia myöhemmin, 1990-luvun puolivälissä, pankkini kävi kaupassa Wennerströmin kanssa. itse asiassa se oli aika isoa bisnestä, eikä se mennyt niin hyvin."
"Hän petti sinua?"
"Ei, mikään ei ole selvää. Teimme molemmat rahaa kaupoista. Se oli enemmän sitä. . . En oikein osaa selittää sitä, ja nyt puhun omasta työnantajastani, enkä haluaisi tehdä niin. Mutta mikä iski minuun – pysyvästi ja kokonaisvaikutelmallisesti, kuten sanotaan – ei ollut positiivinen.
Wennerström esitetään mediassa valtavana talousoraakkelina. Hän viihtyy siinä asemassa. Se on hänen "luottotoimensa". "Tiedän mitä tarkoitat." ”Minun vaikutelmani oli, että se oli bluffi. Hän ei ollut edes erityisen lahjakas rahoittajana. Itse asiassa luulin hänen olevan tietämätön tietyistä aiheista, vaikka hänellä oli todella teräviä nuoria alaisia neuvonantajia varten. Ennen kaikkea en todellakaan välittänyt hänestä henkilökohtaisesti."
"niin?"
"Muutama vuosi sitten menin Puolaan jostain muusta asiasta. Meidän ryhmä söi illallista joidenkin sijoittajien kanssa Lódzissa, ja löysin itseni myös ravintolasta samassa pöydässä pormestarin kanssa. Puhuimme vaikeudesta saada Puolan talous jaloilleen ja kaikesta muusta, ja tavalla tai toisella mainitsin Minos-hankkeen. Pormestari näytti hetken melko hämmästyneeltä – ikään kuin hän ei olisi koskaan kuullut Minoksesta. Hän kertoi, että se oli vain kömpelö pieni bisnes, eikä siitä koskaan tullut mitään. Hän nauroi ja sanoi - lainaan sanasta sanaan - että jos se olisi paras mihin sijoittajamme pystyvät niin silloin Ruotsi ei ole valmis tähän aikaan. pysytkö vielä tarinassa mukana?"
"Se Lódzin pormestari on ilmeisesti terävä kaveri, mutta jatkakaa." ”Seuraavana päivänä minulla oli kokous aamulla, mutta loppupäiväni oli vapaata. Oman pääni takia ajoin katsomaan lopetettua Minosta tehtaalla pienessä kaupungissa Lodzin ulkopuolella. Jättimäinen minostehdas oli massiivinen rakennelma. Aaltopahvivarastorakennus, jonka punainen Armeija oli rakentanut 50-luvulla. Löysin kiinteistöstä vartijan, joka osasi puhua vähän saksaa ja huomasi, että yhdellä hänen serkuistaan joka oli työskennellyt Minoksessa ja sitten menimme hänen läheiseen taloonsa. Vartija tulkkasi. Oletko kiinnostunut kuulemaan, mitä hänellä oli sanottavanaan?"
"tuskin maltan odottaa."
”Minos avattiin syksyllä 1992. Heillä oli korkeintaan viisitoista työntekijää, joista suurin osa oli vanhoja naisia. Heidän palkkansa oli noin yksi sataviisikymmentä kruunua kuukaudessa. Aluksi koneita ei ollut, joten työvoima käytti aikaansa paikan siivoamiseen. Lokakuun alussa kolme pahvilaatikkokonetta saapui Portugalista. Ne olivat vanhoja ja täysin rapistuneita. Romun arvo ei voinut olla enempää kuin muutama tuhat kruunua. Koneet toimivat, mutta ne hajosivat jatkuvasti. Varaosia ei tietenkään ollut, joten Minos kärsi loputtomasti pysähdyksistä."
"Tämä alkaa kuulostaa tarinalta", Blomkvist sanoi. "Mitä he tekevät Minoksessa?"
”Vuoden 1992 ja puolen vuoden 1993 ajan he tuottivat yksinkertaisesti vain pahvia laatikot pesujauheille ja munalaatikoille ja vastaaville. Sitten he alkoivat tehdä paperikasseja. Mutta tehdas ei koskaan saanut tarpeeksi raaka-aineita, joten ei koskaan ollut kysymys suuresta tuotantomäärästä.
"Tämä ei kuulosta kovin jättimäiseltä sijoitukselta."
"Laskin varmuudella laskut. Vuokran täytyi olla yhteensä noin 15 000 kruunua kahdeksi vuodeksi. Palkat saattoivat olla 150 000 kruunua useimmat – ja olen anteliaalla päällä. Koneiden hinta ja rahti. . . pakettiauto munalaatikoiden toimittamiseksi. . . Veikkaan 250 000. Lisätään lupamaksut, vähän matkustamista edestakaisin - ja ilmeisesti yksi ruotsalainen kävi paikalla muutaman kerran. Näyttää siltä, että vaikka koko operaatio maksoi alle kaksi miljoonaa. yhtenä päivänä kesällä 1993 ja sitten työnjohtaja tuli tehtaalle ja sanoi, että se suljetaan, ja myöhemmin ilmestyi unkarilainen kuorma-auto, joka kuljetti pois koneiston. Heippa hei, Minos."
Oikeudenkäynnin aikana Blomkvist oli usein ajatellut sitä juhannusaattoa. Suurimman osan illasta keskustelun sävystä sai tunteen, kuin he olisivat palanneet kouluun ja riitelisivät ystävälliseen sävyyn. Teini-ikäisinä he olivat jakaneet tuolle elämänvaiheelle yhteiset taakat. Aikuisina he olivat käytännössä vieraita toisilleen, meko erilaisia ihmisiä. Heidän keskustelunsa aikana Blomkvist oli luullut, että hän todellakin ei olisi muistanut, mikä oli tehnyt heistä sellaisia ystäviä koulussa.
Hän muisti Lindbergin pidättyvänä poikana, joka oli uskomattoman ujo tyttöjen kanssa. Aikuisena hän oli menestyvä. . . no, kiipeilijänä pankkimaailmassa. Hän oli harvoin humalassa, mutta sattumatapaaminen oli muuttanut tuhoisan purjehdusmatkan miellyttäväksi illaksi. Ja koska keskustelussa oli niin paljon koulupoikamaista sävyä, hän ei aluksi ottanut sitä vakavasti vastaan Lindbergin tarinaa Wennerströmistä. Vähitellen hänen ammatilliset vaistot heräsivät. Lopulta hän kuunteli tarkkaavaisesti, ja loogiset vastaväitteet nousivat esiin.
"Odota hetki", hän sanoi. ”Wennerström on markkinoiden huippunimi talous-keinotteloijoissa . Hän on tienannut itselleen miljardin, eikö niin? ”Wennerström-konserni sijoittuu jossain kahdensadan miljardin paikkeilla. Aiot siis kysyä, miksi miljardöörin pitäisi mennä siihen pelastamaan noin viittäkymmentä miljoonaa."
"No, ajattele se näin: miksi hän riskeeraisi oman ja yrityksensä hyvän nimen näin räikeässä tapauksessa?" "Se ei ollut niin ilmeinen huijaus, kun otetaan huomioon, että AIA:n hallitus, pankkiirit, hallitus ja eduskunnan tilintarkastajat hyväksyivät Wennerströmin kirjanpidon ilman yhtäkään eriävää ääntä.
"Se on silti naurettavan pieni tapaus niin suurelle riskille." "Varmasti. Mutta ajattele vain: Wennerström-konserni on sijoitus yritys, joka käsittelee omaisuutta, arvopapereita, optioita, kansainvälistä valuutan vaihtoa. . . sinä päätät. Wennerström otti yhteyttä AIA:han vuonna 1992 aivan pohjalla se oli pudonnut markkinoilta. Muistatko syksyn 1992?"
"Ai muistanko?" Minulla oli asunnossani vaihtuvakorkoinen asuntolaina, kun korko nousi viisisataa prosenttia lokakuussa. Olin jumissa yhdeksäntoista prosentin korko vuodeksi." "Ne olivat todellakin aikoja", Lindberg sanoi. "Minä menetin sen kaksion yhdessä vuodessa itsekin. Ja Hans-Erik Wennerström – kuten kaikki muutkin toimijat markkinoilla- painivat saman ongelman kanssa. Yrityksellä oli miljardeja sidottu erityyppisiin arvopapereihin, mutta ei niin paljon käteisiin. Yhtäkkiä kaikki eivät voineet enää lainata haluamaansa summaa. Se tuiki tavallinen asia tällaisessa tilanteessa on purkaa muutama omaisuus ja nuolla omia haavoja, mutta vuonna 1992 kukaan ei halunnut ostaa kiinteistöjä.
"Kassavirtaongelmia."
"Tarkalleen. Eikä Wennerström ollut ainoa. Jokainen liikemies. . .” "Älä sano liikemies. Kutsu heitä miksi haluat, mutta heitä kutsuessa liikemiehiksi olisi loukkaus vakavavasti otettavaa ammattilaista kohtaan." ”Selvä, jokaisella keinottajalla oli kassavirtaongelmia. Katsellaan asiaa tätä tapaa: Wennerström sai kuusikymmentä miljoonaa kruunua. Hän maksoi takaisin kuusi miljoonaa, mutta vasta kolmen vuoden kuluttua. Minoksen todelliset kustannukset eivät olleet kuin noin kaksi miljoonaa. Pelkästään kuudenkymmenen miljoonan korko kolmen vuoden ajan se on aikamoinen summa. Riippuen siitä, kuinka hän sijoitti rahat, hän on saattanut tuplata AIA-rahat tai ehkäpä kasvattanut sen kymmenkertaiseksi. Sitten ei puhuta enää kissanpaskasta. Skål."
Ja tähän loppuu talousasiat!!! (loput löytyy kirjasta)
Asianajaja Dirche Frode vaatii tuomaan paikalle Mikael Blomkvistista pyytämänsä selvityksen laatineen tutkijan. Armansky, joka ei löydä tapaa välttää tapaamista, järjestää sen ja Salander tekee vaikutuksen Frodeen kylmällä huomiollaan yksityiskohtiin. Hän jakaa myös spekulaation, että Blomkvist, mies, joka on tunnettu luotettavista ja oivaltavista tutkimuksistaan menneisyydessä, on saattanut joutua huijatuksi Wennerstrom kunnianloukkaustapauksessa.
Blomkvist saapuu oikeudenkäynnin jälkeen Millennium-toimistoille tapaamaan Erika Bergeriä, joka on lehden päätoimittaja ja myös Blomkvistin pitkäaikainen, rakastaja. Mikael ihmettelee Lindbergin roolia kaikessa: halusiko Lindberg todella tarinan julkisuuteen vai ei? Blomkvist pohtii ideaa, jonka Lindberg loi itselleen
Juuri ennen joulua Blomkvist menee Millenium-toimistolle siivoamaan tavaransa. Siellä ollessaan Blomkvist saa odottamattoman puhelun Dirche Frodelta, asianajajalta, joka tapasi Salanderin Armanskyn toimistossa oikeudenkäyntipäivänä. Frode kutsuu Blomkvistin Hedestadiin, pieneen kylään muutamia tunteja Tukholmasta pohjoiseen, tapaamaan asiakastaan, 82-vuotiasta Henrik Vangeria. Henrik Vanger on eläkkeellä oleva toimitusjohtaja Vanger Yhtiöstä, joka on tällä hetkellä taloudellisissa vaikeuksissa oleva Ruotsissa tunnettu ja arvostettu yritys.
Hedestad Saarelle Mikael alkaa tutkimaan 60-luvulla sattunutta murhaa. Frode hakee hänet rautatieasemalta ja ajaa hänet Vangerin kotiin, joka on Hedebyn saarella, aivan Hedestadin kylän ulkopuolella. Vanger johdattaa Blomkvistin työhuoneeseen, jossa hän aloittaa kertomalla, että hän työskenteli kerran Blomkvistin isän palveluksessa ja että Blomkvist vietti pienenä kesän Hedebyllä. Henrik Vanger on mies joka on tutkinut Harriet Vangerin tapausta noin 35-vuotta. Henrik epäilee, että murhaaja on joku joka asuu hänen talonsa lähellä, ja kaikki Vangerin suvun jäsenet ovat mahdollisia murhaajia. Vangerin suvulla on paljon luurankoja kaapissa. Dirch Frode kertoo Mikaelille Koska Vanger ei kyennyt saamaan jälkeläisiä, hän sai kaksi lasta Gotfriediltä, Harrietin ja Martinin, ottolapsina. Vanger kunnioittaa Martinia, josta on tullut Vanger Yhtiön toimitusjohtaja, ja suree Harrietin menetystä, joka hänen mukaansa murhattiin 40 vuotta sitten. Ainakin Kolme Vangerin suvun jäsentä ovat olleet 30-luvulla ja sodan aikoihin Ruotsin kansallissosialistisessa liikkeessä, ja he ovat olleet todella vakaumuksellisia aatteensa puolesta.Kun Blomkvist kysyy, miksi Harald Vanger on päättänyt asua niin lähellä vihaamaansa perheen luona, Vanger antaa käsityksen Haraldin halveksunnasta veljeään kohtaan. Henrik paljastaa menneensä naimisiin Edithin, juutalaisen naisen kanssa, jonka hän pelasti natsi-Saksasta 1940-luvun alussa, ja että Harald on ollut hänelle raivoissaan siitä lähtien.
Blomkvist järjestää tapaavan etsivä Morellin kotonaan Siljanjärvellä. Blomkvist kysyy Morellilta, onko hän jättänyt poliisiraporteista jotain, josta voisi olla hyötyä Blomkvistille hänen tutkinnassaan. Morell sanoo, että Harrietin tapaus on ahdistellut häntä yhtä paljon kuin Vangeria
Henrik Vanger on saanut joka vuosi jonkin kasvin tai kukan postissa ja hän epäilee, että se on peräisin Harrietin murhaajalta. Samaan aikaan toisaalla Lisbethin kimppuun käydään kadulla, ja hänen Apple iBook hajoaa. Avuksi kelpaa Lisbethille "plague"niminen tietokone nero, joka väittää olevansa vammautuneessa tilassa. Lisbeth saa plaguelta varapöytäkoneen käyttöön. Lisbeth antaa Plaguelle 5 000 kruunua vastineeksi "CUFF:ista", hakkereiden käyttämästä työkalusta. Plague kutsuu Lisbethiä "Waspiksi", koodinimi, joka on peräisin hänen ampiaistatuoinnistaan. Plaguen oma modifikaatio Nokia 770 internet tabletista, jota tarvitaan kohta, siihen viitataan tässä nimellä "CUFF". Lisbeth tuumaa, että kävisi useamminkin kylässä jos Plague viitsisi käydä useammin suihkussa. Lisbethin epäonneksi hänen edunvalvoja Holger Palmgren saa sydärin ja virkaan astuu Nils Bjurman. Bjurmanin tykönä, Lisbeth haluaa rahaa uuteen koneeseen, mutta Bjurman käyttää omaa valtaansa väärin ja vaatii Lisbethiltä seksuaalisia tekoja, saadakseen rahaa. Lisbeth käy monesti uudelleen Bjurmannin toimistossa, ja sama toistuu. Sitten Lisbeth kuvaa videon jossa Bjurman raiskaa hänet. Seuraavalla tapaamisella Lisbeth hommaa tatuointivälineet ja Lisbeth käyttää sähköshokkia häneen ja sitoo hänet lattialle ja tatuoi mahaan tekstin "olen sadistinen sika ja raiskaaja!!". Lisbeth kertoo uudet pelisäännöt ja Bjurman pakosta suostuu kaikkiin järjestelyihin. Bjurman on todiste, että kiltit miehetkin voivat olla sisimmässään hirviöitä!
Mikael jatkaa tutkimustyötään Hedestadissa. Ainoat jäljelle jääneet vihjeet Harrietista ovat viimeiset valokuvat hänestä ja hänen päiväkirjastaan, jossa on salaperäinen merkintä, jossa luetellaan Henrikin ja poliisin mielestä puhelinnumerot. Romaanissa puhelinnumeroihin vastaa Blomkvistin tytär Pernilla. Ne eivät ole puhelinnumeroita, vaan merkintöjä Raamatussa, jotka viittaavat syntien ankariin rangaistuksiin. Lisbeth hakkeroi Mikaelin koneelle ja Mikael pystyy jäljittämään Salanderin ja tulee hänen asuntoonsa Tukholmaan, missä Lisbeth oli juuri yöpynyt toisen naisen, Miriam Wun, kanssa, jonka kanssa Lisbeth ilmeisesti tapasi edellisenä iltana. Mikael ehdottaa Lisbethille, että keittäisi kahvit. Mikael palkkaa Lisbethin hänen etsiväpariksi. Pienen hetken jälkeen aletaan pääsemään jäljille! Raamattusitaatit liittyvät Ruotsissa 40-50 ja 60-luvulla tapahtuneisiin selvittämättömiin naisten rituaalimaisiin murhiin. Yksi seikka tarinamme päähenkilöille tulee hetken päästä mieleen. Kaikilla murhatuilla tytöillä on juutalaiset nimet! Nämä siis ovat rasistisiamurhia!
Pian Mikael saa selville sattumalta murhaajan. Rituaalimurhien tekijä on ollut edesmennyt Gottfried Vanger, hänen poikansa Martin Vanger yrittää tappaa Mikaelin. Martin pistää Mikaelille niskaan jonkinlaista rauhoittavaa ainetta. Kun hän herää, hän huomaa olevansa sidottu ja Martin paljastaa olevansa sarjamurhaaja, joka on tappanut monia naisia viimeisten neljän vuosikymmenen aikana. Hän näyttää Blomkvistille kokoelman kuvia kaikista kuolleista naisista, joita hän raiskasi ja silvoi. Syy: "otan mitä haluan". Hän myöntää, että hänen isänsä oli uskonnollinen fanaatikko ja opettanut hänelle kuinka kuristaa uhreja. Martin laittaa silmukan Blomkvistin kaulaan ja ripustaa hänet, mutta Lisbeth saapuu oikeaan aikaan paikalle. Martin Vanger pakenee paikalta ja lähtee ajamaan autoaan, kunnes kuolee kolaroidessaan autonsa tienlaitaan ja hän palaa hengiltä! Mysteerin ratkaisemisen jälkeen Blomkvist ja Salander huomaavat, että Harriet ei ole vain pelkästään elossa vaan asuu Australiassa Anita Vangerin nimellä. Blomkvist lähtee etsimään häntä ja saa lopulta tietää koko tarinan. Harriet paljastaa, että hänen isänsä Gottfried Vanger käytti häntä seksuaalisesti hyväksi ja että hän opetti hänen veljensä Martinin jatkamaan insestiä. Kun hän lopulta sai tarpeekseen, hän työnsi Gottfriedin järveen ja piti häntä veden alla airolla. Martin näki isänsä kuoleman ja uhkasi paljastaa Harrietin murhaajana. Onneksi Martin lähetettiin pois, kauas kouluun, jättäen Harrietin turvaan suuremmalta hyväksikäytöltä. Mutta kun hän näki Martinin paikallisessa paraatissa, hän pelkäsi, mitä hän vielä tekisi hänelle, ja hän päätti paeta Anitan avulla.
Harriet palaa Hedestadiin Blomkvistin kanssa saatuaan tietää veljensä kuolemasta. Henrik on iloinen nähdessään veljentyttärensä elossa. Harriet on surullinen, että Henrik oli tulkinnut kukista, jotka hän oli lähettänyt joka vuosi, että ne olisivat peräisin murhaajalta. Harriet valitaan Vanger-yhtymän toimitusjohtajaksi veljensä tilalle ja ottaa haltuunsa Henrikin tehtävät Milleniumin osaomistajana. Mikaelin ja Lisbethin tarina ei pääty kokonaan tähän. Mikael menee kärsimään rangaistuksen Hans Erik Wenneströmin jutussa. Lisbeth kuitenkin saa selville kaikki Wenneströmin laittomat teot, hän saa todisteet Wenneströmin laittomista asekaupoista Plaguen avustuksella, hänen ottaessaan Wenneströmin koneen kovalevystä verkonkautta kopio-kloonauksen. Lisbeth menee nostamaan kaikki rahat Wenneströmin tileiltä veroparatiisimaissa. Wenneström tekee Espanjassa itsemurhan ampuessaan itsensä. Mikael Blomkvist saa oman kunnian palautuksen, mutta ei aio kirjoittaa Hedestadin jutuista mitään. Sen sijaan Mikael saa kirjoitusvimman takaisin ja palaa Wenneströmin keissiin uudella innolla ja oikeilla väittämillä ja lähteillä hän edustaa jälleen Millennium-lehdellään Ruotsin viimeisimpiä Ideologisia linnakkeita.
Kirjoista on tehty monia väittämiä. Joidenkin mukaan tässä kirjasarjassa olisi biseksuaalisuutta, en itse allekirjoita tätä vaan minusta tämä kirjasarja on puhutteleva ja yhteiskuntakriittinen, mutta samaan aikaan huutaa oikeutta. Kirjat on minusta extremistisiä tulkintoja. Lisbethin pomo Miltonissa on Dragan Armansky joka on taustaltaan ei niin perinteinen kanta Ruotsalainen, hän syntyi Kroatiassa viisikymmentäkuusi vuotta sitten. Hänen isänsä oli armenialainen juutalainen Valko-Venäjältä. Hänen äitinsä oli Bosnian muslimi eli multikultturismi on edustettuna. Milton Security on kansainvälisesti tunnettu ja on investoinut huipputeknologiaan. Milton Security palkkaa entisiä poliiseja operaatiopäälliköiksi, kansainväliseen terrorismiin erikoistuneita valtiotieteilijöitä sekä henkilökohtaisen suojan ja teollisuusvakoilun asiantuntijoita. Mikä tärkeintä, se palkkaa parhaat tietoliikenneteknikot ja tietotekniikan asiantuntijat. Larssonin Teemana kirjasarjassa ovat naisiin kohdistuva väkivalta, tutkivien toimittajien epäpätevyys ja pelkuruus, suurpääoman moraalinen konkurssi ja natsismin virulenttinen paine, joka edelleen vaikuttaa Ruotsissa.
Näin lyhyesti ilmaistuna, Larssonin mukaan Äärioikeiston, rasismin ja poliittisen väkivallan kääntöpuolta kuvastaa tämä kirjasarja! Kirjassa ja elokuvassa on hyvä kuvasto 2004-vuoden teknologiaa. Applen G4-powermaccejä, Applen Power-iBook, tämä oli sitä aikakautta kun Steve Jobs astui takaisin Applen leiviin ja hän teki Applesta jälleen suuren ja oikeasti hyvän tuoteketjun verrattuna esimerkiksi Microsoft ohjelmistofirmaan. Myös Nokia oli vielä suosiossa 2004 vuonna.
Michael Nyqvist on tuttu Italialais taustainen Ruotsalainen, joka on jo nyt edesmennyt. Nyqvist on meille Suomalaisillekin tuttu kaveri monesta elokuvasta. Hän on semmoinen Ruotsalainen Bondi, tämä vertaus siitä kun a Girl With A Dragon Tattoo Hollywood versiossa Mikael Blomkvistia esittää Daniel Craig. Noomi Rapace Lisbethin näyttelijätär on taustoiltaan Ruotsalais Espanjalainen ja hän on erittäin hyvännäköinen.
Tässä on koko 2004 Miehet Jotka Vihaavat Naisia Henkilöluettelo
Mikael Blomkvist – toimittaja, kustantaja ja kuukausittaisen poliittisen lehden Millennium osaomistaja
Lisbeth Salander – freelance-valvontaagentti ja tutkija, joka on erikoistunut ihmisten tutkimiseen Milton Securityn puolesta
Erika Berger – Milleniumin päätoimittaja/enemmistöomistaja ja Blomkvistin pitkäaikainen rakastaja
Henrik Vanger – eläkkeellä oleva teollisuusmies ja Vanger Corporationin entinen toimitusjohtaja
Harriet Vanger – Henrikin tyttärenveljentytär, joka katosi jäljettömästi vuonna 1966
Martin Vanger – Harrietin veli ja Vanger Corporationin toimitusjohtaja
Gottfried Vanger – Henrikin veljenpoika ja Martinin ja Harrietin kuollut isä
Isabella Vanger – Gottfried Vangerin leski ja Martinin ja Harrietin äiti
Cecilia Vanger – Harald Vangerin tytär ja yksi Henrikin veljentytöistä
Anita Vanger – Harald Vangerin tytär ja yksi Henrikin veljentytöistä, asuu tällä hetkellä Lontoossa
Birger Vanger – Harald Vangerin poika; yksi Henrikin veljenpoikista
Harald Vanger – Henrikin vanhempi veli, Ruotsin natsipuolueen jäsen
Hans-Erik Wennerström – korruptoitunut miljardööri rahoittaja
Robert Lindberg – pankkiiri, Blomkvistin lähde Wennerströmiä herjaavaan tarinaan
William Borg – entinen toimittaja ja Blomkvistin vihollinen
Monica Abrahamsson – Blomkvistin ex-vaimo, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1986 ja erosi vuonna 1991
Pernilla Abrahamsson – heidän vuonna 1986 syntynyt tyttärensä
Greger Beckman – Erika Bergerin aviomies
Holger Palmgren – Salanderin laillinen huoltaja ja asianajaja, joka tulee vammautuneeksi aivohalvauksen seurauksena
Nils Bjurman – Salanderin laillinen huoltaja ja asianajaja Palmgrenin jälkeen
Dirch Frode – Vanger Corporationin entinen asianajaja, nyt asianajaja, jolla on vain yksi asiakas: Henrik Vanger
Dragan Armanskij – Milton Securityn, Lisbethin työnantajan, toimitusjohtaja ja COO
Plague– tietokonehakkeri/nero
Eva – Martin Vangerin tyttöystävä
Christer Malm – ohjaaja, taidesuunnittelija ja Milleniumin osaomistaja
Janne Dahlman – Millenium-lehden päätoimittaja
Gustaf Morell – eläkkeellä oleva poliisipäällikkö, joka tutki Harrietin katoamista
Anna Nygren – Henrik Vangerin taloudenhoitaja
Gunnar Nilsson – Henrik Vangerin Hedebyn alueen huoltaja
Annan Kirjalle 5/5 Tähteä ja 4,5/5 tähteä elokuvalle
Kommentit
Lähetä kommentti