Dr strangelove - tohtori outolempi - ydinsodan parodia

 

Tohtori Outolempi (1964) – Satiiri ja Komedia

Ohjaaja: Stanley Kubrick

Pääosissa: Peter Sellers (kolmessa roolissa!), George C. Scott, Sterling Hayden, Slim Pickens

Tyyli: Musta komedia, satiiri, poliittinen elokuva

Elokuvan keskiössä on vakava aihe – mahdollinen ydinsota USA:n ja Neuvostoliiton välillä – mutta Kubrick käsittelee sitä absurdin huumorin ja farssin keinoin. Lopputulos on nerokas: mitä vakavampi asia, sitä enemmän absurdius korostuu.


Peter Sellersin roolisuoritukset (etenkin nimihahmo Strangelove, joka ei voi olla heittämättä natsitervehdyksiä) tekevät farssista lähes painajaismaisen koomisen.

Satiiri kohdistuu mm.:

sotilashierarkiaan ja byrokratiaan

ydinasepolitiikan järjettömyyteen

miehiseen machokulttuuriin ja kylmän sodan paranoiaan


Peter Sellersin kolme roolia:

Tohtori Strangelove – entinen natsi, saksalainen ydinfyysikko, joka työskentelee nyt Yhdysvaltain hallituksen neuvonantajana.

Presidentti Merkin Muffley – rauhallinen, mutta vähän neuroottinen Yhdysvaltain presidentti, joka yrittää hillitä katastrofia.

Kapteeni Lionel Mandrake – brittiläinen RAF-upseeri, joka yrittää estää ydinsodan alkamisen.

“Mein Führer! I can walk!”

– Tohtori Strangeloven lopun kohtaus

Strangelove on pyörätuolissa istuva, outoja nykäyksiä tekevä tiedemies, jonka oikea käsi ei tottele – se tekee jatkuvasti natsitervehdyksiä hänen tahtomattaan.

Lopussa, kun ydintuho on jo käytännössä väistämätön ja keskustellaan "doomsday machine" -järjestelmän peruuttamattomuudesta, Strangelove saa äkillisen näennäisihmeen ja huutaa:
“Mein Führer! I can walk!” – ja nousee ylös tuolistaan.

Se on katkera, musta vitsi: maailmanloppu lähestyy, ja entinen natsi "parantuu", kun maailma tuhoutuu.

Tämä symboloi natsismin alitajuisen säilymisen yhteiskunnan rakenteissa ja tiedemaailmassa – sekä sodan absurdiutta.

 
Coca-Cola-kohtaus – Kapteeni Mandrake

RAF-kapteeni Mandrake yrittää soittaa Pentagonille saadakseen koodit, joilla B-52:n voi perua – mutta puhelin on lukittu kolikkopuhelin, eikä hänellä ole kolikoita.

Hän pyytää eversti Bat Guanolta (huom. nimi!) apua. Kun ei kolikkoja löydy, Mandrake ehdottaa:
“You’ll have to shoot the Coca-Cola machine.”

Guano epäröi, koska "that’s private property."

Lopulta kone ammutaan, mutta Guano uhkaa Mandrakea:
“If you don’t get the President of the United States on that phone, you’re gonna have to answer to the Coca-Cola Company.”

Tässä kohtauksessa satiiri on terävä:

Ydinsota voi alkaa, mutta oman omaisuuden (tai yrityksen) vahingoittaminen on silti pahempi rikos.

Kapitalismi, byrokratia ja järjettömyys törmäävät täysillä.

 
“Dmitri… listen, Dmitri…” – Presidentti Muffley

Toinen legendaarinen Sellers-kohtaus on se, kun presidentti Merkin Muffley soittaa Neuvostoliiton johtajalle kertoakseen vahingossa käynnistyneestä hyökkäyksestä. Puhelu on äärimmäisen kiusallinen ja kohtelias, vaikka he puhuvat maailmanlopusta:
“No, Dmitri, I'm just as sorry as you are… Yes, I’m sure you are more sorry, but I am just as sorry as you are…”

Sellers esittää presidenttiä kuin tämä olisi hermostunut opettaja joka yrittää hillitä kiihtynyttä lasta.
Miksi nämä kohtaukset toimivat niin hyvin? Sellersin kyky vaihtaa roolia ja rytmiä tuo jokaiseen hahmoon omanlaisen koomisen sävyn. Komedia syntyy kontrasteista: maailmanloppu + pikkumaiset huolenaiheet (Coca-Cola, kohteliaisuudet, omat jalat). Hän yhdistää improvisaatiota, akrobatiaa ja tarkkaa ajoitusta, mikä tekee kohtauksista yhä tänäkin päivänä ikimuistoisia. 

Elokuva kuvaa B-52-pommittajan miehistöä ja tehtävää hämmästyttävän realistisesti – jopa Yhdysvaltain ilmavoimat olivat huolissaan siitä, miten tarkasti koneiden sisätilat oli rekonstruoitu (vaikka tuotantoryhmä käytti vain avointa materiaalia).

Elokuvassa Neuvostoliitolla on salainen automaattinen kostoase:

“Doomsday Machine” – jos jokin vihollinen hyökkää ydinaseilla, tämä järjestelmä automaattisesti laukaisee koko maailmanlaajuisen tuhon.

Realismia?

Tähän ei oikeasti ollut 1960-luvulla täysin automaattista vastinetta, mutta konsepti ei ole täysin fiktiota.
USA ja Neuvostoliitto molemmat kehittivät "Launch-on-warning" -järjestelmiä, joissa ydinisku voidaan tehdä sekunneissa, jos hyökkäys havaitaan. Neuvostoliitolla oli todella laite nimeltä “Dead Hand” (Perimetr), joka saattoi automaattisesti laukaista ydiniskun, jos maan johto oli kuollut. Kubrickin fiktiivinen versio vain vie tämän logiikan absurdiin ääripisteeseen – täydellinen kosto ilman inhimillistä väliintuloa.

Satiirin terä: Doomsday Machine on niin täydellinen tuhon väline, että sen olemassaolo pitää ehdottomasti kertoa etukäteen, muuten se ei toimi pelotteena – juuri sen unohtavat Neuvostoliiton hahmot elokuvassa. Täydellinen järjestelmä on hyödytön.

B-52 Stratofortress -pommittajat – Tekninen realismi

Elokuvan kuvaukset B-52:n sisältä ovat yllättävän realistisia:

Tuotantoryhmällä ei ollut virallista pääsyä oikeisiin koneisiin, mutta he käyttivät mm. Aviation Week -lehtiä, valokuvia ja lehdistöaineistoa. USA:n ilmavoimat olivat huolestuneita, miten tarkasti ohjaamot, asejärjestelmät ja protokollat oli kuvattu.

Slim Pickensin hahmo, majuri Kong, toimii lentäjänä ja noudattaa ydinaseiden laukaisukäskyjä hyvin byrokraattisen tarkasti, mikä vastaa USA:n oikeita "Two-Man Rule" -periaatteita. Radioviestinnän estyminen, hyökkäyksen peruuttamattomuus, protokollat ja koodit – kaikki pohjautuvat todellisiin käytäntöihin.

USA:n hyökkäys Neuvostoliittoon – Miten mahdollinen se oli?

Elokuvan tarinassa yksi amerikkalainen kenraali, Jack D. Ripper, lähettää B-52:t hyökkäykseen ilman presidentin lupaa, käyttämällä "Wing Attack Plan R" -protokollaa.

Tämä perustuu todelliseen huoleen:

1950–60-luvuilla USA:lla oli olemassa suunnitelmia, joiden mukaan jos yhteys ylipäällikköön katkeaa, tietyt komentajat voivat toimia omin päin. Kubrick käytti lähteenään mm. Daniel Ellsbergin (myöhemmin Pentagonin paperien vuotaja) konsultointia – ja Ellsberg itse on sanonut, että elokuva on pelottavan lähellä totuutta.

Yksi pelottava fakta:

Vuonna 1961 kävi oikea tapaus, jossa kaksi B-52-konetta putosi aseistettuna ydinpommeilla – yksi Pohjois-Carolinassa. Pommi oli vain yhden turvalaitteen päässä räjähtämisestä.
Kubrickin nerous: realismi + absurdi huumori. Kubrick teki valtavasti tutkimusta. Hän alkoi tehdä draamaa, mutta tajusi nopeasti, että ydinsodan logiikka on niin järjetön, että se toimii parhaiten komediana.

Elokuvan realismi tuo siihen painoarvoa:

Tekniikka on vakuuttavaa. Sotilaiden käytös on "rationaalista" heidän näkökulmastaan. Ainoastaan koko järjestelmä itsessään on täysin mieletön.Tämä tekninen tarkkuus kontrastoi satiirin kanssa ja tekee tunnelmasta entistä vaikuttavamman – todellisuus ja järjettömyys törmäävät.

Elokuvan pohjaviesti on se, että ihmiskunta saattaa tuhota itsensä oman järjestelmänsä, byrokratiansa ja teknologiansa vuoksi – ei siksi, että joku olisi "paha", vaan koska prosesseja ei voi enää perua.

“We’ll meet again…” soi, kun ydinohjukset tuhoavat maailman.

Slim Pickensin hahmon ratsastaminen atomipommin päällä on yksi elokuvahistorian tunnetuimpia kuvia.

5/5 Tälle ydinsota - pydinsota mestariteokselle!!