Schindler's list (1993) Kirja ja elokuva juttua

 Schindler's list (1993) Kirja ja elokuva juttua

Schindlerin lista (1993), ohjaus Steven Spielberg, perustuu tositapahtumiin ja Thomas Keneallyn romaaniin Schindler’s Ark. Elokuva kertoo Oskar Schindleristä, saksalaisesta teollisuusyrittäjästä, joka käytti asemansa pelastaakseen yli 1 100 juutalaista natsien tuhoamiselta.

Stanley Kubrickin kommentti 

Kubrickin kuuluisaksi tullut, sarkastinen kommentti elokuvasta oli:

“Think that Schindler’s List is about the Holocaust? That’s not about the Holocaust. The Holocaust is about six million people who died. Schindler’s List is about six hundred who didn’t.”

Tämä tiivistää Kubrickin kriittisen näkemyksen Spielbergin lähestymistavasta: hänen mielestään elokuva keskittyi liikaa toivoon ja sankaruuteen, ei järkyttävään mittakaavaan ja pahuuteen. Kubrick itse oli kehittänyt omaa holokaustielokuvaa (Aryan Papers), mutta hylkäsi projektin, koska koki aiheen liian raskaaksi kuvattavaksi – ja Spielbergin teos teki sen jälkeen aiheen käsittelystä lähes mahdotonta muille ohjaajille.

Elokuva sai 7 Oscaria, mm. parhaasta elokuvasta, ohjauksesta ja kuvauksesta. Se toi holokaustin tarinat uudelle sukupolvelle ja sai valtavan kulttuurisen vaikutuksen. Spielberg lahjoitti elokuvan voitot Shoah Foundationille, joka kerää ja tallentaa selviytyjien todistuksia.

Schindler oli monimutkainen hahmo: aluksi natsi ja sodan hyötyjä, joka käytti juutalaisia halpana työvoimana. Vasta sodan edetessä hänen moraalinen kompassinsa muuttui, ja hän alkoi käyttää varallisuuttaan pelastaakseen ihmisiä – korruptoimalla virkamiehiä ja väärentämällä listoja.

Hän ei siis ollut “viaton”, mutta hänessä tapahtui moraalinen muutos, mikä tekee hänestä inhimillisesti kiinnostavan hahmon. Hänen loppurepliikkinsä

“I could have got more… I could have got one more.”
on symbolinen: se tiivistää moraalisen syyllisyyden, jota todelliset sankaritkin kokevat — ettei mikään teko ole tarpeeksi suuren kärsimyksen edessä.

Göth (näyt. Ralph Fiennes) oli todellinen SS-upseeri, joka tunnettiin sadistisesta väkivallastaan Plaszówin leirillä. Fiennesin roolisuoritus on sekä historiallisen tarkka että pelottavan inhimillinen: hän ei esitä demonista karikatyyriä, vaan miestä, joka nautti vallasta ja tappamisesta ilman empatiaa. Todellinen Göth oli juuri tällainen — hän ampui vankeja huvikseen parvekkeeltaan, kuten elokuvassa. 

Yksi elokuvan tunnetuimmista symboleista: pieni tyttö punaisessa takissa, muuten mustavalkoisessa elokuvassa. Hän edustaa yksilöllisyyttä massamurhan keskellä — hetkellinen ihmisyys kaaoksen keskellä. Kun Schindler myöhemmin näkee hänen ruumiinsa, hän ymmärtää konkreettisesti, mitä tuhoaminen tarkoittaa. Spielberg käytti väriä symbolina viattomuuden menetykselle ja moraaliselle heräämiselle.

Spielberg kuvasi lähes koko elokuvan mustavalkoisena, koska halusi sen muistuttavan arkistomateriaalia ja dokumentaarista todellisuutta. Mustavalkoisuus tuo myös aikakauden ankaruuden ja kylmyyden esiin — ei estetiikan vaan todellisuuden karuuden vuoksi.

Lisäksi mustavalkoisuus auttaa korostamaan muutamaa värihetkeä (kuten punainen takki ja kynttilän liekki lopussa), jotka symboloivat elämää ja toivoa.

Liam Neeson oli tuolloin vielä vähemmän tunnettu näyttelijä, mutta hänen hillitty ja karismaattinen tulkintansa Schindleristä toi hänelle Oscar-ehdokkuuden. Hän onnistuu välittämään sekä Schindlerin viekkauden että hänen moraalisen kasvunsa – ilman sentimentaalisuutta. Hänen viimeinen kohtauksensa, jossa hän murtuu kyyneliin, on yksi elokuvahistorian ikonisimpia hetkiä, koska se tuntuu aidosti inhimilliseltä, ei näytellyltä.

Elokuvan loppu on yksi sen kauneimmista ja merkityksellisimmistä kohtauksista – sekä symbolisesti että historiallisesti.

Loppukohtaus: todellisuus ja symboliikka

Elokuvan lopussa siirrytään mustavalkoisesta värikuvaan. Tämä siirtymä merkitsee paluuta nykyaikaan ja osoittaa, että tarina ei ole pelkkä menneisyyden kertomus — se elää edelleen todellisten ihmisten kautta.

Kuvassa nähdään todelliset "Schindlerin juutalaiset", eli ne ihmiset (ja heidän jälkeläisensä), jotka Oskar Schindler pelasti toisen maailmansodan aikana. He käyvät laskemassa kiviä Oskar Schindlerin haudalle Jerusalemin katolisella hautausmaalla (Mount Zionilla).

Kiven jättäminen haudalle on vanha juutalainen suruperinne.
Sillä on useita merkityksiä:

• Kivi symboloi pysyvyyttä ja muistia: kukat kuihtuvat, mutta kivet säilyvät.

• Se kertoo, että hauta ei ole unohdettu, ja että vainajaa kunnioitetaan yhä.

• Joissain tulkinnoissa uskotaan, että kivi “pitää sielun läsnä” tai “vahvistaa yhteyden elävien ja kuolleiden välillä”.

Näin ollen kiven laskeminen Schindlerin haudalle on hiljainen kiitos ja kunnianosoitus — konkreettinen tapa sanoa: "Emme unohda sinua, kuten sinäkään et unohtanut meitä."

Spielberg päättää elokuvan näyttämällä, kuinka taide kohtaa todellisuuden: näyttelijät saattavat todelliset henkilöt haudalle, rinnakkain menneisyys ja nykyhetki.
Tämä hetki rikkoo elokuvallisen illuusion ja muuttuu todelliseksi todistukseksi ihmisyydestä ja muistamisesta.

Kohtaus toimii kuin hiljainen rukous: se antaa katsojalle mahdollisuuden hengittää kaiken kauhun jälkeen ja ymmärtää, että kaiken keskellä — kuoleman, vihan ja pahuuden — ihmisyys voi selviytyä.

Kun viimeinen nimi näkyy ruudulla ja kivet täyttävät haudan, katsoja näkee, mitä “Schindlerin lista” todella merkitsi: ei paperia, vaan elämiä.

Elokuvan musiikin on säveltänyt John Williams, ja se on yksi hänen tunnetuimmista ja arvostetuimmista teoksistaan. Soundtrack on koskettava, klassistyylinen ja emotionaalisesti latautunut — täydentäen Steven Spielbergin ohjaamaa elokuvaa mestarillisesti.

Tärkeimmät tiedot soundtrackista:
Säveltäjä: John Williams
Julkaisuvuosi: 1993
Esittäjä: Viulisti Itzhak Perlman (solistina useissa kappaleissa)
Levy-yhtiö: MCA Records

Palkinnot:

Oscar parhaasta alkuperäismusiikista (1994)
Grammy-palkinto parhaasta elokuvamusiikista
Golden Globe -ehdokkuus

Tunnetuimmat kappaleet soundtrackilta:


- Theme from Schindler’s List — tunnetuin ja ikoninen teema, jossa Itzhak Perlmanin viulu soi surumielisen kauniisti.

- Jewish Town (Krakow Ghetto – Winter ’41) — kuvaa juutalaisyhteisön elämää ennen tuhoa.

- Immolation (With Our Lives, We Give Life) — dramaattinen ja traaginen kappale loppupuolelta elokuvaa.

- Remembrances — herkkä ja toiveikas päätösteema.

- I Could Have Done More — liittyy elokuvan loppukohtaukseen, jossa Schindler katuu, ettei voinut pelastaa useampia.

Soundtrackin tyyli:
Orkesterimusiikkia, jossa korostuvat viulu, jouset ja synkät sävyt. Musiikki on pääosin hiljaista, surullista ja meditatiivista — Williamsin tarkoituksena oli välttää Hollywood-tyylinen "sankarillisuus" ja keskittyä inhimillisyyteen ja suruun.

Yhteenveto

• Spielberg teki elokuvan, joka yhdisti historiallisen todellisuuden ja tunteen tavalla, joka kosketti massoja.

• Kubrick arvosteli Spielbergiä ja piti elokuvaa liian “optimistisena” tragediaan nähden.

• Schindler ei ollut pyhimys, mutta hänen muutoksensa tekee hänestä moraalisesti merkittävän hahmon.

• Göth oli karmivan todellinen.

• Punainen tyttö ja mustavalkoisuus ovat elokuvan visuaalisia ja moraalisia ankkureita.

• Neesonin rooli teki hänestä kansainvälisen tähden ja toi Schindlerin tarinan sukupolvien tietoisuuteen.

Thomas Keneallyn romaani Schindler’s Ark (1982) ja Steven Spielbergin elokuvaversio Schindler’s List (1993) perustuvat samaan todelliseen tarinaan, mutta ne kertovat sen eri tavoin ja eri painotuksilla.

Kirjan nimi: Schindler’s Ark (Australia/UK), Yhdysvalloissa julkaistu nimellä Schindler’s List.

Kirjoittaja: Thomas Keneally, australialainen kirjailija, joka perusti teoksen todellisiin tapahtumiin ja todellisten selviytyjien haastatteluihin (erityisesti Poldek Pfefferbergin, Schindlerin juutalaisen yhteistyökumppanin). Kirja on puolidokumentaarinen romaani, ei perinteinen fiktiivinen tarina. Se on kirjoitettu lähes historian ja romaanin yhdistelmänä: tarkkaa, mutta empaattista.

Elokuva vs. kirja – tyylillinen ero

Ominaisuus	Kirja (Schindler’s Ark)	Elokuva (Schindler’s List)
Kerrontatyyli	Dokumentaarinen, rauhallinen, paljon taustatietoa, monia näkökulmia.	Visuaalinen ja emotionaalinen – keskittyy Schindleriin ja tunteisiin.
Painotus	Tapahtumien tarkkuus ja moraaliset ristiriidat.	Ihmisten kokemukset ja emotionaalinen kaari.
Sävy	Analyyttinen, historioitsijan ääni.	Draamallinen ja katarttinen – Spielbergin “humanistinen” lähestymistapa.

 Mitä kirjassa on, mutta ei elokuvassa

Laajempi näkökulma Schindlerin liiketoimintaan ja taustoihin Kirjassa kerrotaan yksityiskohtaisesti Schindlerin nousemisesta natsipuolueeseen, hänen yhteyksistään SS-upseereihin ja liiketoiminnastaan ennen sotaa. Elokuvassa nämä kuvataan nopeasti, painopiste on hänen moraalisessa muutoksessaan.


Yksityiskohtaisempi kuvaus “Schindlerin juutalaisista” Kirjassa saamme tuntea useita pelastettuja yksilöitä syvemmin – heidän tarinansa ja perhetaustansa. Elokuvassa monet jäävät nimettömiksi symboleiksi, koska hahmojen määrä on valtava.


Schindlerin naissuhteet ja ristiriitainen moraali. Keneally ei kaunistele: Schindler on naistenmies, juoppo ja opportunisti, joka kehittyy vähitellen. Spielberg pehmensi tätä puolta: elokuva esittää hänet enemmän charmikkaana liikemiehenä kuin paheellisena viettelijänä. (Tämä oli Spielbergin tietoinen päätös säilyttää “toivon sankari” -kehys.)


Sodan jälkeinen Schindler. Kirjassa kuvataan Schindlerin myöhempi elämä tarkemmin: hän menettää rahansa, muuttaa Argentiinaan, ja hänen avioliittonsa kärsii. Elokuvassa tämä jää pois: tarina päättyy hänen pelastustyöhönsä ja haudalle Jerusalemiin (nykyhetken kohtaus).


Laajempi historiallinen konteksti. Kirja selittää enemmän juutalaisvainojen poliittista ja logistista taustaa, kuten Gestapon hierarkiaa, leirien hallintoa ja natsibyrokratiaa. Elokuva luottaa enemmän katsojan tunteeseen kuin selitykseen.

Mitä elokuva teki toisin – ja miksi

Mustavalkoisuus ja punainen tyttö. Kirjassa ei ole punaista takkia tai värisymboliikkaa – se on Spielbergin oma visuaalinen luomus, joka kiteyttää viattomuuden menetyksen ja Schindlerin moraalisen heräämisen. Tämä on ehkä elokuvan tunnetuin ero ja yksi sen voimakkaimmista symboleista.


Yksinkertaistettu rakenne. Kirjan tapahtumat on elokuvassa tiivistetty kolmen päävaiheen kaareksi: Schindlerin nousu → herääminen → pelastus. Tämä antaa draamallisen muodon, jota todellisuus ei aina seuraa.

Fiktion ja faktan sekoitus. Spielberg lisäsi joitakin yhdistelmä- ja fiktiivisiä hahmoja (esim. Helen Hirschin kohtaukset Amon Göthin kanssa, joiden tarkoitus oli kuvata terrorin arkisuutta). Monia todellisia henkilöitä on yhdistetty yhdeksi hahmoksi draamallisen rytmin vuoksi.

Emotionaalinen lopetus – “olisin voinut pelastaa vielä yhden”. Tämä hetki ei ole kirjassa sellaisenaan. Se on Spielbergin oma lisäys, jolla hän antaa tarinalle inhimillisen ja moraalisen katharsiksen *— Schindlerin syyllisyys ja inhimillisyys kiteytyvät yhteen hetkeen.

*Katarsis eli katharsis (kreik. puhdistuminen) on äkkinäinen tunnetila tai kliimaksi, joka johtaa elämänhalun uudistumiseen, palautumiseen tai voimistumiseen.

Schindlerin lista on erittäin vaikuttava ja koskettava elokuva, joka kertoo todenmukaisesti toisen maailmansodan aikaisista kauhuista ja holokaustista. Steven Spielbergin ohjaus on mestarillinen, ja mustavalkoinen kuvaus korostaa elokuvan synkkää ja realistista tunnelmaa. Oskar Schindlerin hahmo on monitasoinen – hän muuttuu omaa etuaan tavoittelevasta liikemiehestä ihmishenkien pelastajaksi. Näyttelijäsuoritukset, erityisesti Liam Neesonin ja Ralph Fiennesin roolit, ovat unohtumattomia. Elokuva herättää voimakkaita tunteita ja saa katsojan pohtimaan inhimillisyyttä, moraalia ja rohkeutta äärimmäisten olosuhteiden keskellä. Se on raskas mutta tärkeä elokuva, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.

Schindlerin Lista elokuvalle 5/5 tähteä. Minulla on myös tämä kirjapokkarina, kirppiksestä hankittuna!